F1-talli Renaultin johtoportaaseen kuuluva lajilegenda Alain Prost on avannut saksalaiskuljettaja Nico Hülkenbergin lähtöpassien syytä.
Hülkenberg saa tehdä ensi kaudella tilaa nuorelle Esteban Oconille.
Hülkenbergiä on pidetty jo vuosia suurena lahjakkuutena, mutta hänen luonteensa on herättänyt epäilyksiä.
Prostin mukaan juuri kuljettajan luonne oli ratkaisevassa osassa, kun saksalainen päätettiin siirtää syrjään tallista.
– Meillä on Renaultilla ihan tarpeeksi vaikeaa ensi kaudella muutenkin, joten oli tärkeää valita motivoitunut kuljettaja, Prost perusteli GP Todayn mukaan.
– Emme halua pessimistejä talliimme. Nico on aika negatiivinen tyyppi, mutta toki hän on myös oikeassa tiettyyn rajaan asti. Meidän pitää katsoa tulevaisuuteen, emmekä halua käyttää negatiivistä kuljettajaa, Prost jatkoi.
Hülkenberg on vielä ainakin toistaiseksi virallisten tietojen valossa ilman tallipaikkaa ensi kaudeksi. Oconin sopimus Renaultin kanssa on kaksivuotinen.
Ville Hirvonen