NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Lewis Hamilton arvosteli Mercedestä – ”Tiesin sen jo aamupalaverissa”

22.9.2019 - 19:13:06


Formula ykkösten pistejohtaja Lewis Hamilton starttasi Singaporen F1-kisaan toisesta ruudusta, mutta ajoi maaliin vasta neljäntenä. Syynä oli Mercedeksen epäonnistunut taktiikka.

Mercedes päätti pitää Hamiltonin radalla muutamaa kierrosta muita pidempään. Tuoreilla renkailla muut kärkimiehet ajoivat kovempaa ja Hamiltonin edelle nousivat kisan voittaja Sebastian Vettel sekä kolmanneksi ajanut Max Verstappen. Kaiken lisäksi Mercedes käski viidenneksi sijoittunutta Valtteri Bottasta hidastamaan, jotta Hamilton palaisi radalle Bottaksen edellä.

Hamilton väitti tienneensä, että pidempi ajojakso pudottaisi häntä tuloksissa.

- Tiesin, että meidän olisi pitänyt tulla sisään aikaisemmin. Tiesin asian jo aamupalaverissa. Olin sillä kannalla, että riski otettaisiin, mutta sitä ei otettu. Mutta voitamme ja häviämme tiiminä, joten otamme tämän yhdessä, Hamilton sanoi Planet-F1:n mukaan.

Hamilton väitti, että olisi voinut ajaa voittoon.

- On kivuliasta. Olisimme helposti voineet voittaa tänään.

Hamilton voittaa tänä vuonna mestaruuden, ellei jotain todella dramaattista tapahdu, mutta Ferrarin voittoputkeen pitää hänen mukaansa vastata kunnolla.

- Näyttää, että Ferrari olisi tällä hetkellä nälkäisempi. Meidän on otettava askel eteenpäin. Meillä on kykyä ja paras tiimi.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

NHL, torstain tulokset

18.10.2019 08:10:08