Venäjän Sotshin F1-kisajärjestäjät vahvistivat perjantaina, että kilpailu ajetaan myös tänä vuonna, vaikka koronaviruspandemia on supistanut rajusti F1-kauden kisakalenteria.
Samalla vahvistettiin myös, että yleisö pääsee paikan päälle seuraamaan tapahtumaa.
Sotshissa on tarkoitus ajaa 27. syyskuuta.
Sotshin järjestäjät ovat jo aiemmin markkinoineet kisaansa yleisölle, mutta nyt F1-kisan liput ovat virallisesti tulleet myyntiin.
Venäjän kisajärjestäjien päätös herättää varmasti paheksuntaa, sillä maan koronatilanne on varsin synkkä. Virallisesti Venäjällä raportoitu yli 700 000 tartuntaa ja reilusti yli 10 000 koronakuolemaa. Todellisuudessa luvut saattavat olla vielä paljon synkempiä.
F1-sarjassa on nyt 10 varmistunutta osakilpailua tälle kaudelle. Tänä viikonloppuna ajetaan Itävallassa toistamiseen.
Lähde: GP Blog
Ville Hirvonen