
Ferrarin F1-talli onnistui puskemaan pientä päivitystä Itävallan toiseen GP-viikonloppuun.
Italialaistallin autoon on tulossa isompi päivityspaketti vasta Unkariin.
Ferrarin päivitys ei ollut tällä kertaa siis iso, mutta se vaikutti positiivisesti autoon. Sebastian Vettelin mukaan Ferrari ”tuntui kuin eri autolta” verrattuna viime viikonloppuun.
Tuloksissa petraus ei ainakaan saksalaiskuljettajan kohdalla näkynyt. Vettel oli toisten harjoitusten 16:s. Charles Leclerc jäi hänkin kauas kärjestä ollen yhdeksäs.
– Koko päivän ajan se oli kuin eri auto verrattuna viime viikkoon, mutta en vain päässyt sen päälle, Vettel sanoiPlanet F1-sivuston mukaan.
– On vaikeaa vertailla (viime viikonloppuun), sillä ero oli niin iso. Toivottavasti asia myös pysyy näin, Vettel sanoi.
Vettel toki myönsi suoraan, ettei auton parantuminen vaikuttanut kelloon.
– Ei tämä ollut mahtava päivä kierrosaikojen suhteen, mutta jotkut odottavat kenties sadetta huomiselle ja valmistautuivat jo siihen, Vettel sanoi.
– Meidän täytyy edelleen etsiä sitä ikkunaa, missä auto on onnellisimmillaan, saksalainen vielä lisäsi.
Ville Hirvonen