Ferrari-tallin tämän hetken umpisurkeasta kilpailukyvystä kertoo paljon, että tallin tähtikuljettaja Charles Leclerc oli tyytyväinen Sotshin F1-kisan kuutostilaan. Se oli parempi tulos, kuin odotettiin.
– Olen todella tyytyväinen. Kauden alussa olisi ollut vaikeaa olla tyytyväinen kuudenteen tilaan, mutta tilanne on nyt tämä. Tänään maksimoimme mahdollisuutemme, Leclerc sanoi F1:n nettisivujen mukaan.
Leclercilla kävi myös tuuri. Hän oli lähellä keskeytystä ensimmäisellä kierroksella osuttuaan Racing Point-tallin Lance Strolliin, jonka auto romuttui seinään.
Stroll oli raivoissaan. Hän syytti Leclercia onnettomuudesta ja hämmästyi, kun Leclerc selvisi tilanteesta rangaistuksetta.
– Olen yllättynyt, ettei hän saanut rangaistusta. Jätin hänelle paljon tilaa ja hän olisi voinut välttää törmäyksen. Oli naurettavaa, ettei hän saanut rangaistusta, Stroll jyrähti Crash.net-sivuston mukaan.
Leclerc oli ainoa Ferrari-kuski, joka toi Sotshin kisasta pisteitä. Hänen tallikaverinsa Sebastian Vettel oli tuloksissa vasta 13:s.
Racing Pointin päivän pelasti Sergio Perez, joka sijoittui Sotshissa peräti neljänneksi.