F1-talli Alfa Romeo julkaisi uuden kauden autonsa maanantaina. Tallin toinen kuljettaja Antonio Giovinazzi puhui julkistamistilaisuudessa selvästi ensi kauden tavoitteistaan.
Giovinazzi aloittaa uransa kolmannen F1-kauden.
Viime kausi oli Alfa Romeolta surkea, joten tallilla on vain yksi tavoite ensi kaudella: olla parempi.
Samanlainen tavoite on myös Giovinazzilla.
– Kyllä, totta kai tunnen olevani nyt valmiimpi kuin 2020 tai 2019. Silti minusta tuntuu siltä, että vielä pitää ottaa askel eteenpäin, Giovinazzi sanoi.
– Kasvoin myös ensimmäisen ja toisen kauden välissä. Ja se on tavoitteeni myös ensi kaudella: tulla paremmaksi. Tähän olen myös keskittynyt talven aikana ja aion keskittyä myös kauden aikana, Giovinazzi sanoi.
Koronapandemia aiheuttaa kuitenkin muutoksia. Kauden alussa paikalla ei ole katsojia.
– Kausi alkaa samanlaisissa tunnelmissa kuin viime vuonnakin. Mutta toivottavasti pian päästään takaisin normaaliin ja voimme nähdä faneja radan varrella, Giovinazzi toivoi.
Italialaisen tallikaverina jatkaa myös ensi kaudella Kimi Räikkönen.