Formula ykkösissä vuodet 1997-2007 kilpaillut Ralf Schumacher totteli koko uransa ajan ”Rolex Ralf” -lempinimeä. Michael Schumacherin nuorempi veli avaa nyt hymyssäsuin lempinimen taustoja.
Ralf Schumacher kertoo, että hän sai lempinimen jo ennen ensimmäistäkään F1-kisaa.
– Lempinimeni oli Rolex Ralf ennen F1-uraani. Se oli kaiverrettu minuun kuin tatuointi. En voinut sille mitään, Schumacher on kertonut f1-insiderille Planet.fi-sivuston mukaan.
– Muistan tarinan, kuin se olisi tapahtunut eilen. McLaren-Mercedes tarjosi minulle testimahdollisuutta Hockenheimissa voitettuani Formula 3000-luokan mestaruuden Japanissa. F1-debyyttikausi Jordanin kanssa oli jo sovittu, joten 21-vuotias Ralf Schumacher oli erittäin hyvällä tuulella. Kaikki kulki oikeaan suuntaan, Schumacher jatkaa.
Willi Weber toimi niihin aikoihin Schumacherin veljesten managerina.
– Kävin Willi Weberin vanhan ystävän ja kellokauppiaan luona ennen Hockenheimin testejä. Hän esitteli minulle Rolex Daytonaa. Olin juuri saanut palkintorahat Japanista ja hän tarjosi minulle käytettyä kelloa. Ostin sen, pistin sen ranteeseen ja menin sen kanssa kuin idiootti Hockenheimiin.
Weber oli sopinut Hockenheimiin haastatteluja, mutta aikataulut eivät olleet pitäneet. Kyse oli ollut ilmeisesti Michael Schumacherin haastattelusta.
– Tärkeän kölniläislehden toimittaja ei saanut luvattua haastattelua. Hän oli todella vihainen tehtyään turhan matkan Hockenheimiin. Sitten hän näki kellon ranteessani ja suunnitellun haastattelun sijaan hän tekikin ”Rolex Ralf” -jutun. Se kuva pysyi minussa pitkään, nykyään Sky Sportsin F1-asintuntijana toimiva Schumacher vahvistaa.