
Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi heikon kisan sunnuntaina Sotshissa, vaikka sijoitus oli lopulta ihan kelvollinen.
Bottas ajeli pitkään keskikastin alapuolella ja ajaminen näytti jopa hämmentävän tuskaiselta.
Lopulta Bottas oli erikoisien vaiheiden jälkeen viides, mutta kokonaisarvosanaa se ei juuri paranna. Sade auttoi Bottasta enemmän kuin suomalaisen ajosuoritus.
Red Bullin Max Verstappen lähti matkaan viimeisestä ruudusta, mutta ohitti suomalaisen yllättävän vaivattomasti.
– Siitä faktasta ei vain pääse yli, että kaveri, joka tuli toiseksi lähti hänen takaansa ja hänen tallikaverinsa voitti kisan, F1-mestari Damon Hill sanoiSky F1:lle.
– Valtterilta odotettiin taistelua Mercedeksen puolesta Red Bullia ja Max Verstappenia vastaan, mutta näytti siltä, että hän vain heilutti Verstappenin ohitseen, Hill kritisoi.
– Ehkä hän ei vain halunnut ongelmia. Ei näytä siltä, että hän edes kilpailee. Se oli melkein kuin lahja Maxille, Hill tykitti.
Teksti Ville Hirvonen