
Saksalaislehti Blick on esittänyt kovan väitteen Alfa Romeolle siirtyvän Valtteri Bottaksen ensi kauden tallikaverista. Lehden tietojen mukaan Alfalle vahvasti tyrkyllä ollut kiinalaiskuljettaja Guanyu Zhou jäisi sittenkin ilman pestiä.
Zhou toisi merkittävän sponsoripotin tullessaan Alfa Romeolle. Toisaalta vaatimuksetkin ovat tiettävästi kovaa luokkaa: Zhou vaatii pitkää sopimusta, johon Alfan tallipäällikkö Frederic Vasseur ei ole halukas.
Vasseur on väläytellyt viime aikoina, että uransa tähän kauteen päättävän Kimi Räikkösen nykyinen tallikaveri, italialainen Antonio Giovinazzi omaa edelleen saumat jatkoon, mutta siihen ei ainakaan Blick usko.
Lehti uskoo puolestaan siihen, että Vasseur on iskenyt Zhoun sijaan silmänsä toiseen mahdolliseen tulokkaaseen, eli australialaiskuljettaja Oscar Piastriin.
Alpinen kuljettajaohjelmaan Zhoun tavoin lukeutuva Piastri totesi vielä pari päivää sitten, että hän näkee itsensä kaudella 2022 ensisijaisesti Alpinen reservikuljettajana. Piastri tosin vihjasi samalla, että tilanteet saattavat muuttua nopeasti ja yllättävästikin.