Mainos: 25 ILMAISKIERROSTA TILINAVAUKSELLA
Mainos: Katso tästä NHL:n, KHL:n, La Ligan, Serie A:n ja Bundesliigan matseja!

Max Verstappen antoi suoran tunnustuksen Bottakselle - "Yritin aluksi vain seurata Valtteria"

13.10.2021 - 18:00:00


Valtteri Bottas voitti Turkin F1-kisan vakuuttavalla tavalla. Red Bullin Max Verstappen ei pystynyt missään vaiheessa vastaamaan suomalaisen vauhtiin.

Verstappen jäi lopulta jälkeen Bottaksesta, eikä edes kisan loppuvaiheessa hollantilaiselta nähty minkäänlaista hyökkäystä.

- Aluksi yritän vain seurata Valtteria, mutta sitten tietysti meidän piti pitää myös huolta renkaista, joten aloimme putoamaan, Verstappen kommentoi Daily Expressille.

- Jossain kohtaa saimme vähän vauhtia lisää, sillä ratakin alkoi kuivua, Verstappen jatkoi.

Verstappen sanoi kuitenkin, ettei varsinaisessa hyökkäyksessä suomalaisen kimppuun olisi ollut järkeä.

- Hän kontrolloi hyvin omaa kisansa, eikä olisi ollut järkeä hyökätä. Charles Leclerc oli myös lähelläni ensimmäisen stintin aikana ja piti pitää huolta renkaista, Verstappen kertasi.

Verstappen myönsi myös suoraan, että Bottaksella riitti vauhtia.

- Hänellä oli myös todella hyvä vauhti koko ajan, hollantilainen tunnusti.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
Mainos: NAPPAA 25 ILMAISKIERROSTA
Mainos: Katso täältä NHL:n, KHL:n, La Ligan, Serie A:n ja Bundesliigan matseja!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 



 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

HJK:n valmentaja vaihtaa seuraa

22.10.2021 13:08:58