Ralliautoilun kahdeksankertainen maailmanmestari, Jari-Matti Latvalan johtamassa Toyota-tiimissä tällä kaudella valikoidun MM-ohjelman ajava Sebastien Ogier on sohaissut F1:n muurahaispesää. Ogier ei kaihda sanoa, että hänen mielestään Lewis Hamiltonilta ryöstettiin viime kauden päätteeksi F1:n kahdeksas maailmanmestaruus.
Tämän vuoden Monte Carlon rallin kakkossijalla käynnistänyt Ogier on esittänyt RMC:lle mielipiteensä F1-kauden skandaalinkäryisesti päättäneen Abu Dhabin tapahtumista.
– Hän todellakin tunsi, että hänet ryöstettiin. Ja hänet ryöstettiin! Älkäämme pelätkö sanoa sitä. Vaikka minulla onkin paljon kunnioitusta mahtavan kauden ajanutta Maxia (Verstappen) kohtaan, niin Lewis dominoi sitä kisaa. Ikävä kyllä, sitten tuli se kuuluisa turva-auto. Molemmat ovat hienoja mestareita, mutta kun katsotaan sitä viikonloppua, niin mestaruus varastettiin Hamiltonilta, Ogier toistaa sanomaansa.
Ogier lukeutuu siihen kaartiin, joka uskoo, että Hamiltonin F1-ura ei päättynyt siihen.
– Luulen, että hän tulee takaisin. Hän on tällä hetkellä parhaassa tiimissä. Sen on täytynyt olla hänelle todella vaikea tilanne, Ogier viittaa Abu Dhabin tapahtumiin.
Kuva: Toyota