Jaossa 200 000 euroa, osallistu pelaamalla vain yksi kierros
AVAA ILMAINEN PELITILI, SAAT 10 ILMAISKIERROSTA ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA!

Ajoa potkaissut kuumakalle suosikkina MotoGP-avaukseen, Pulkkinen debytoi

20.3.2017 - 10:09:09


MotoGP-sarjan ehdottomasti kuumaverisimpiin kuljettajiin lukeutuva italialainen Romano Fenati kantaa suosikin viittaa harteillaan, kun Moto3-luokan MM-sarja käynnistyy tulevana viikonvaihteena Losailin voimakkaasti valaistulla aavikkoradalla Qatarissa. GP-sarjan pienimmän luokan kokenein kuljettaja tunnetaan äärimmäisen nopeana, mutta samalla vähintäänkin yhtä arvaamattomana typerien tempaustensa osalta.

GP-sarjan pienimmän luokan kokenein kuljettaja tunnetaan äärimmäisen nopeana, mutta samalla vähintäänkin yhtä arvaamattomana typerien tempaustensa osalta. Fenatille mätkäistiin vuoden 2015 Argentiinan GP:ssä tukku rangaistuspisteitä, kun hän tulistui warm up-sessiossa Niklas Ajoon potkien ja tönien suomalaista.

Viime kausi jäi Fenatilta puolestaan pahaksi vajaaksi, kun Valentino Rossi päätti potkaista tuittupään ulos omistamastaan VR46-tiimistä. Rossi oli jo ehtinyt sopia alustavasti siitä, että Fenati nousee täksi kaudeksi hänen tiimissään Moto2-luokkaan, mutta tuo kuvio ei siis toteutunut koskaan viime vuoden tulikivenkatkuisen episodin vuoksi.

Aiemmin KTM:llä kilpaillut Fenati löysi täksi kaudeksi töitä Hondalta ja jälki on ollut vakuuttavaa. Fenati oli Losailissa ajettujen kolmipäiväisten ja osittain sateen vesittämien viimeistelytestien nopein ajalla 2.06,690.

- Honda on loistava pyörä ja se sopii rungoltaan minulle KTM:ää paremmin, pudottelee Fenati.

Honda on testien perusteella niskan päällä KTM:ään nähden, sillä japanilaismerkillä korjattiin talteen testien kolme nopeinta kierrosaikaa. Espanjalaiset Jorge Martin ja Aron Canet hiillostivat Fenatia vain 39 sekä 59 tuhannesosan päässä.

Nopein KTM-kuljettaja ja samalla neljänneksi yltänyt Niklas Ajon ex-tiimikaveri, argentiinalainen Gabriel Rodrigo jäi pohjista 0,267 sekuntia.  

Tiimipomo Ajo tutun rauhallinen  

Maailmanmestaruutta puolustavan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin kuljettajista italialainen Niccolo Antonelli päätyi kahdeksanneksi ja hollantilainen Bo Bendsneyder 13:nneksi Qatarin testijakson yhdistetyllä tuloslistalla. Fenati peittosi suomalaistallin tulokkaan Antonellin 0,460 ja Bendsneyderin 0,649 sekunnilla.

- Valencian ja Jerezin testien jälkeen oli mielenkiintoista jatkaa töitä täällä Qatarissa. Vaikka olosuhteet eivät olleetkaan parhaat mahdolliset, niin uskon, että olemme löytäneet melko hyvät perussäädöt Qatarin kisaan. Työt jatkuvat täällä tulevana torstaina, tallipäällikkö Aki Ajo viittaa MM-avauksen ensimmäiseen harjoituspäivään.  

Pulkkisen MM-debyytti alkaa kaukaa kärjen takaa  

Ajon junailemana ja MotoGP-sarjaa hallinnoivan Dornan tuella kahden vuoden mittaisen sopimuksen saksalaisvetoisen Peugeot MX Saxoprint-tiimin kanssa solminut tulokaskuljettaja Patrik Pulkkinen, 16, jätettiin viimeiseksi Moto3-luokan molemmilla virallisilla testijaksoilla Jerezissä ja Losailissa.

Oppia isolla kauhalla määrätietoisesti ammentava ja ilman paineita MM-debyyttiin, sekä koko kauteen lähtevä Pulkkinen otti tuntumaa hänelle täysin vieraalle Losailin radalle nopeimmillaan lukemin 2.10,508. Sillä heltisi 31. sija 3,818 sekuntia Fenatin takana.

Pulkkisen tiimikaveri, tshekki Jakub Kornfeil oli 11:s melko tarkalleen puoli sekuntia pohjista.

- Odotamme Kornfeililta tällä kaudella jopa voittoja. Pulkkinen on vielä nuori kuljettaja ja hänellä on paljon opittavaa edessään. Emme aseta hänelle sijoituspaineita. Olemme tyytyväisiä, jos Patrik yltää 25 nopeimman joukkoon, linjaa tiimipäällikkö Terrell Thien.

Teksti: Kari Aho


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikko Esko palaa maajoukkueeseen

29.3.2017 11:22:14
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pokeriuutiset