COOLBET VEDONLYÖNTIBONUS: TALLETA 10 € PELAA 60 €
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Punainen lippu ja rengasrikko Jami Kalliomäen harmina Ruotsissa

19.6.2018 - 21:00:00


Crosskartin Pohjois-Euroopan mestaruussarjan (NEZ) kauden toinen osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Haningen radalla Ruotsissa. Xtreme-luokassa kilpaileva Turun Urheiluautoilijoiden Jami Kalliomäki oli vahvojen esitysten myötä kovaa vauhtia matkalla toiseen peräkkäiseen voittoon, mutta sitten epäonni astui esiin.

Tukholman läänissä sijaitsevan Haningen radalla Ruotsissa ajettiin crosskartin Pohjois-Euroopan mestaruussarjan (NEZ) osakilpailu viime viikonloppuna niin, että lauantaina ohjelmassa olivat ensimmäiset ja toiset alkuerät. Sunnuntaina ajettiin vielä kolmas alkuerä, sekä finaalit. Lajin kuninkuusluokassa, Xtreme-luokassa, kilpaileva Jami Kalliomäki oli avannut NEZ-kautensa Norjassa kesäkuun alkupuolella voitokkaasti ja myös Ruotsissa voittojahti käynnistyi hienosti.

- Oli ne aika selkeitä voittoja. Kolmannessa alkuerässä yksi kuljettaja pysyi lähellä aika pitkään, mutta sitten sille tuli ajovirhe viimeisellä kierroksella, Kalliomäki kertasi alkueriä, joista kaikista irtosi ykkössija.

Alkueristä ei pisteitä jaeta, mutta kolme ykkössijaa tiesivät A-finaaliin Kalliomäelle paalupaikkaa. Finaali käynnistyikin Norjan kilpailun tavoin Kalliomäen komennossa.

- Pääsin startista johtoon. Ajettiin siinä sitten pari kierrosta ja minulla oli jo varsin hyväntuntuinen johto. Sitten tuli punaiset liput ja finaalilähtö uusittiin, Kalliomäki harmitteli.

Myös Norjan kilpailussa finaalilähtö keskeytettiin punaisella lipulla ja silloin Kalliomäki ajoi uusintastartin jälkeen komeaan voittoon. Tällä kertaa epäonni kuitenkin puuttui peliin ja heti startin jälkeen.

- Sain jälleen hyvän startin, mutta sitten suoralla nypyn jälkeen autosta hajosi pyöräntuennasta uniball, niin se löi vanteeseen, joka meni rikki ja sitten tuli ilmat pois renkaasta. Ajoin lähes koko finaalin niin, että alatukivarresta puuttui yksi nivel, renkaassa ei ollut ilmaa ja sitten jossain vaiheessa se rengas räjähti kokonaan. Yllättävän kovaa sillä ajoin, kun se oli tyhjä, mutta kun se räjähti kokonaan, niin sitten sillä ei enää päässyt mihinkään, Kalliomäki kuvaili.

Kalliomäen loppusijoitus oli kahdeksas, mikä tottakai viikonlopun tapahtumat huomioiden oli iso pettymys.

- Vahvasti olin voitossa kiinni siinä ensimmäisessä finaalilähdössä, ennen kuin se uusittiin.

Haningen rata oli Kalliomäelle uusi tuttavuus, mutta ensimmäisen kokemuksen perusteella mieluisa sellainen.

- Oli aika hieno rata ja ohituspaikkoja enemmän kuin normaalisti. Jos niitä olisi tarvinnut, käytännössä koko viikonlopun ajan kärkipaikalla eri lähdöissä ajanut Kalliomäki naurahti.

Crosskartin NEZ-sarjan kolmas ja samalla kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Riiassa, Latviassa 13.-15. heinäkuuta, missä jaossa on korotetut sarjapisteet. Seuraavan kerran Kalliomäki kilpailee rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavassa RX2 International -sarjassa, jonka kauden neljäs osakilpailu ajetaan Höljesissä, Ruotsissa kesä-heinäkuun vaihteessa, viikko juhannusviikonlopun jälkeen.

Lähde: Tiedote.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

FC Honka johtaa TPS:ää

21.7.2018 18:00:08

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ronaldon rohkeudelle ylistystä

21.7.2018 13:36:04