NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Niclas Grönholm nousi toiseksi Norjassa

16.6.2019 - 20:12:38


GRX Taneco Teamin kuljettaja Niclas Grönholm nousi lopulta toiseksi rallicrossin MM-sarjan osakilpailun finaalissa Norjan Hellissä sunnuntaina.

Ruutulipulla suomalainen oli kolmantena, mutta tuomariston päätöksellä Grönholm nostettiin ohi Kevin Hansenin kakkoseksi. Hansenin katsottiin työntäneen Grönholmia lähtökahinoissa sen verran, että siirtoon päädyttiin. Kauden avauksessa Abu Dhabissa Grönholm menetti voittonsa vastaavan päätöksen myötä.

Koko viikonlopun parasta vauhtai esittänyt Grönholm voitti semifinaalinsa ja lähti ykkösruudusta finaalissa. sateen myötä reunassa sijainnut lähtöruutu oli erittäin liukas ja startissa Grönholmin auto suti sen verran, että takaa tultiin ohi.

Grönholm jäi Kevin Hansenin taakse kolmanneksi jonoon. Suomalainen teki hartiavoimin töitä joka kierroksella, että ohitukseen olisi löytynyt riittävä rako, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Maaliin Hansen ajoi siis toisena ja Grönholm kolmantena. Voittoon kaasutteli Anton Marklund.

- Harmittaa, kun lähdössä pyörät löivät tyhjää liukaassa ruudussa ja jäin siinä heti muiden taakse. Hansenin ohi en vaan onnistunut pääsemään. Vauhti oli kyllä tosi hyvää sekä kuivalla että liukkaalla, Niclas Grönholm totesi tiedotteessa.

- Tuomaristo on nyt lähtenyt tuolle linjalle, joten aikamoiset seuraukset toimintavalla voi olla vielä kauden edetessä. Aika vaikeaa on pysyä nyt valitulla linjalla ja onko se nyt sitten sitä parastakaan. No, aika näyttää, aprikoi GRX Taneco Teamin johtaja Marcus Grönholm jälkipelejä.

- Meidän autoilla on nyt kyllä todella hyvä vauhti ja tässä on vielä mahdollisuuksia vaikka mihin, kun ajatellaan loppukautta, Marcus Grönholm totesi.

Lähde: Tiedote.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!