Jaossa 200 000 euroa, osallistu pelaamalla vain yksi kierros
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

”Päätöserään huikea lähtö” - KalPa-luotsi kiitti ryhtiliikettä Nelosella

20.4.2017 - 21:03:13


KalPan päävalmentaja Pekka Virta oli tyytyväinen, kun joukkue pystyi ottamaan uuden ilmeen kesken pelin.

Tappara johti jääkiekon Liigan toista finaalia Kuopiossa 1-0, mutta lopussa juhli KalPa lukemin 3-2.

- Ensimmäisessä erässä emme päässeet lähellekään ydintä, onneksi Tappara teki vain yhden maalin. Tyytyväinen olen siihen, että pystyimme tekemään ryhtiliikkeen kesken pelin, Virta sanoi Nelonen Pron haastattelussa.

- Toisessa erässä aloimme hyökätä ja pysyä kiekossa. Kolmanteen saatiin huikea lähtö, ja pelattiin todella kypsästi johtoasemaa.

Loppuhetket olivat jännittävät Tapparan saatua kavennusmaalin.

- Pulssi ei pysynyt kurissa, eikä tähän aikaan vuotta tarvitsekaan pysyä, Virta virnisti.

KalPan Niko Mikkola (1+1) oli illan ainoa kahden pisteen mies. Ykköstähdeksi valittiin 31 kertaa torjunut KalPa-maalivahti Eero Kilpeläinen.

KalPa johtaa finaalisarjaa voitoin 2-0. Kolmas ottelu pelataan Tampereella lauantaina.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

Russell Westbrook kesälomalle

26.4.2017 06:22:48

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nanna Vainio helppoon voittoon

25.4.2017 19:40:21

 

 

 

 
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pokeriuutiset