
Helsingin IFK:n viime aikojen kovaan saldoon jääkiekon SM-liigassa tuli torstai-iltana pieni “tahra”, kun Ilves kävi hakemassa Helsingistä voiton 4-2-lukemin.
HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen myönsi suoraan, että tamperelaiset olivat edellä torstaina.
– Puolustimme todella hyvin ja vähän tietysti harmittaa se, että maalin johtoasema vaihtui meidän kannalta aika halvalla tavalla maalin tappioasemaksi, eikä sitten kuitenkaan pystytty tulemaan enää tasoihin ja peli kaatui siihen. Tämä oli kuitenkin kovatasoinen kamppailu ja tällä kertaa se kääntyi näin, Pikkarainen näki.
Ilves nousi kolmannen erän alussa 2-2-tasatilanteeseen ja otti samalla pelin haltuunsa.
– No siinä tuli se onnekas pomppu (3-2-voittomaali) ja se tietysti vähän vaikutti. Saimme ylivoimalla taas paikkamme, mutta ne eivät tällä kertaa uponneet. Tietysti Ilves oli todella laadukas vastustaja ja hyvin jalkava joukkue. Siinä mielessä tämä oli haastava peli, Pikkarainen sanoi.
HIFK:n ja Ilveksen välinen ottelu oli Liiga-kiekkoilua parhaimmillaan. Vaatimustaso oli läpi illan tapissa.
– Oli tosi kova peli. Pelinopeus oli kova ja kamppailu kovaa. Ihan kärkiluokkaa tältä syyskaudelta, Pikkarainen arvioi ottelun tasoa.
HIFK:lla oli vaikeuksia ajoittain kestää pelinopean Ilveksen kyydissä. Syykin oli tosin täysin ymmärrettävä.
– Pysyimme siinä mielessä ihan hyvin mukana, kun otetaan huomioon tämä tila missä nyt ollaan. Meillä on kuitenkin aika paljon pelaajia, joiden tausta on vielä aika ohut tältä kaudelta. Esimerkiksi (Niklas) Nordgren, mutta he ovat kuitenkin hyvin selvinneet tässä otteluruuhkassa. Siinä mielessä pitää olla ihan tyytyväinen, Pikkarainen sanoi.
HIFK:n viisikkopuolustaminen on parantunut koko ajan. Vaikka Ilves torstaina ihan ansaitusti voittikin, oli vierailla vaikeuksia saada ihan A-luokan maalipaikkoja.
– Kyllä aika hyvin olemme pystyneet pitämään vastustajan maalipaikat aika minimissä. Kyllä se ongelma on enemmän siinä, että pitäisi pystyä tuottamaan vielä enemmän tuonne hyökkäyspäähän ja saada pidempiä hyökkäyksiä ja saada sitä kautta luotua maalipaikkoja ja vastustajalle jäähyjä, Pikkarainen sanoi.
HIFK:n tehokkuus lepää kiistatta tällä hetkellä ykkösketjun eli Teemu Turusen, Otto Paajasen ja Sebastian Dykin varassa. Kuinka huolissaan olet siitä, Jarno Pikkarainen?
– No en ole niin kauan huolissaan, kun he tekevät tehoja. Pitää kuitenkin muistaa se, että meillä on sairastuvalla jokunen pelaaja, jotka pystyvät nousemaan tukemaan, kun heidät saadaan terveeksi. Siellä on Lundellia, Jääskää, ja Saarista. Kyllä sieltä on tulitukea tulossa sitten aikanaan, Pikkarainen muistutti.
HIFK kohtaa seuraavaksi lauantaina Kärpät vieraissa. Ottelun jälkeen joukkue pääsee huilaamaan edes hetkeksi, kun maajoukkuetauko alkaa.
– Sen jälkeen ollaankin pelattu kahdeksan peliä 14 vuorokauteen, mutta sitten päästään vähän huilaamaan. Kärpät-peliin pitää vielä ladata kaikki. Maajoukkuetauko tulee siinä mielessä hyvään kohtaan. Kyllä se on testeissäkin näkynyt, ettei palautuminen ole ollut ihan täysin kohdallaan, Pikkarainen sanoi.
Ville Hirvonen, Helsinki