
SM-liigan kuntopuntarin ykkösjoukkue Helsingin IFK jatkoi kovaa virettään lauantaina, kun se haki 2-1-jatkoaikavoiton HPK:sta.
Ottelu oli tasainen, mutta HIFK löysi jälleen keinot voittaa.
– Haastava ilta meille, eikä vähiten sen takia, että Kerho puolustaa ja pelaa erittäin sitkeästi ja tiiviisti. Se sotki meidän rytmit ja meidän hyökkäyspelaaminen oli aika hajanaista. Hyökkäysalueella ei pystytty pysymään kiekossa kovin pitkä aikoja, eikä luomaan maalipaikkoja, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen tiivisti lehdistötilaisuudessa.
Jos HIFK ei paikkoja juurikaan saanut, ei se antanut niitä myöskään vastustajalle.
– Toki ei me annettu hirveästi paikkoja Kerhollekaan ja se meni sitten vähän sellaiseksi miekkailuksi. Tietenkin siihen pitää olla taas tyytyväinen, että pystyttiin nousemaan lopussa tasoihin ja ottamaan se irtopiste rankan viikon päätteeksi, Pikkarainen kehui.
Yksi mies pisti Pikkaraisen silmään myös vastustajan riveissä. Hän on Markus Kankaanperä, 40.
– Sitten täytyy kyllä kehua tuota Kerhon nestoria Markus Kankaanperää. Miehellä on melkein 50 vuotta ikää ja hyvin jaksaa heilua tuolla nuorempien mukana tällä tahdilla. Upea pelaaja ja hieno mies, Pikkarainen kehaisi vanhaa pelaajaansa.