
Jääkiekon SM-liigassa pelataan keskiviikkona todellinen huippuottelu, kun HIFK isännöi Rauman Lukkoa Helsingissä.
HIFK on hallinnut ottelua ja saikin heti toiseen erään lentävän lähdön.
HIFK siirtyi nopeasti toisen erän alussa ottelussa ensi kertaa johtoon. Otto Paajanen tarjoili ja Teemu Tallberg iski maalin edestä lukemiksi 2-1. Nordiksen kellot pysähtyivät aikaan 23.23.
Tallberg on HIFK:n tuore uusi kapteeni, mutta vastuu ei tunnu painavan hartioille liikaa.
Tallberg vastasi myös HIFK:n avausmaalista avauserässä. Se syntyi ylivoimalla. Ottelun toinen erä on edelleen tätä kirjoittaessa kesken.