Helsingin IFK hyvästeli torstaina Hakametsän ja teki sen hyvillä mielin.
HIFK kaatoi Tapparan toisen kerran viikon sisään. Tällä kertaa numerot olivat 2-1 voittomaalikilpailun jälkeen.
– Totta kai ottelun tulos ja tappio harmittaa. Meillä oli kolmannessa erässä paikkoja tehdä voitto tai johtomaali ja sitten ylivoima vielä jatkoajalle. Jäi kyllä aika torsoksi tuo jatkoaika varsinkin. Siinä ei oikein mitään järkevää saatu aikaiseksi. Sitten rankkarit on aina pelaaja vastaan maalivahti ja siinä IFK oli tänään parempi, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola harmitteli.
Tapparan peliin lähtö ei onnistunut, vaan HIFK oli selvästi parempi etenkin avauserässä.
– Ensimmäinen erä oli meiltä kyllä huono. IFK oli kyllä siinä niskan päällä. Heljanko pelasi huippupelin. Me hävittiin kaikki aloitukset säännöllisesti ja sitä kautta IFK kyllä hallitsi rytmiä ja voitti kamppailut. Osittain vain pienien hetkien varassa oli meidän oma hyökkäyspelaaminen, Tapola sanoi.
Tappara kuitenkin paransi pelin vanhetessa, mihin valmentajakin voi olla tyytyväinen.
– Saatiin onneksi nousujohteinen peli. Toisessa erässä olimme pikkaisen parempia ja päätöserä meidän paras. Ansaittu voitto varmasti IFK:lle koko ottelun näkökulmasta. Tänään oli huippujoukkue vastassa, Tapola tunnusti.