WASHINGTON, D.C.Carolina Hurricanesin NHL-hyökkääjä Saku Mäenalanen oli yksi sankareista Stanley Cupin hallitsevan mestarin pudottamisessa, mutta nolostikin olisi voinut käydä.
Hurricanes ja kotijoukkue Washington Capitals pelasivat ratkaisuottelun jatkoaikaa tilanteessa 3-3, kun Mäenalanen vippasi vahingossa kiekon katsomoon ja sai kahden minuutin rangaistuksen pelin viivyttämisestä.
– Kyllä se oli aika paha paikka, Mäenalanen myönsi heti ottelun jälkeen Capital One Arenalla.
– Olin kyllä jäähyaitiossa kädet ristissä, ettei tule maalia. Onneksi jätkät hoitivat alivoimapelin hyvin.
Hurricanesin Brock McGinn sai kunnian ratkaista ottelun. Hän ohjasi kiekon Capitals-maalivahti Braden Holtbyn taakse toisessa jatkoerässä. Canes vei ottelun 4-3 ja ottelusarjan samoin numeroin.
– Pelattiin yksi sarjan parhaista peleistä tänään. Kaikki pelit olivat aika samanlaisia. Kotijoukkue sai aina hyvän alun ja muutaman maalin eteen. Mutta sinnikäs joukkue ollaan. Tasoihin tultiin ja lopulta ohi.
Stanley Cupin pudotuspelien toisella kierroksella Carolina Hurricanes pääsee ottamaan mittaa New York Islandersista. Islandersia edustavat vanhat suomalaiskonnat Valtteri Filppula ja Leo Komarov.
– Islanders on ehkä vähän samantyylinen joukkue kuin me. Karvaa rajusti ja tekee hommia.
– Onhan se mukavaa, että tulee suomalaisia vastaan. Siellä voi vähän taistelua ja kaksinkamppailuita tulla, Mäenalanen ennakoi.
Saku Mäenalanen, 24, pelaa ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa. NHL:n runkosarjassa hän esiintyi 34 ottelussa, ja Stanley Cupin pudotuspeleistä löytyy nyt kokemusta neljän ottelun verran.
Pasi Tuominen
Washington, D.C.