
NHL-seura Calgary Flames on tehnyt yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen puolustaja Michael Stonen kanssa.
Stone, 29, tienaa ensi kaudesta 700 000 dollaria.
Yllättävää on se, että Flamesilla ja Stonella oli alun perinkin sopimus ensi kaudesta, mutta kanadalaisseura osti hänen sopimuksensa ulos elokuussa, jolloin miehestä tuli vapaa agentti.
Flamesin päätös selittyy hyvin taloudellista näkökulmaa tarkastellessa: Stonen piti tienata ensi kaudesta 3,5 miljoonaa dollaria, mikä selittää sopimuksen ulos ostamisen. Flames joutuu maksamaan Stonelle noin 2,3 miljoonaa dollaria seuraavan kahden vuoden aikana, joten kun sen päälle lyödään miehen uuden sopimuksen palkka, nousee kokonaiskustannukset kolmeen miljoonaan dollariin. Näin ollen järjestely toi Flamesille puolen miljoonan dollarin voiton.
Sitäkin tärkeämpää on se, että Stone ei nyt kuluta palkkakattoa yhtä isosti kuin aiemmin.
Stone on pelannut Flamesissa vuodesta 2017 lähtien. Hän on pelannut urallaan myös Arizona Coyotesin paidassa. Viime kaudella mies kärsi loukkaantumisista, ja hän sai tililleen vain 14 NHL-ottelua.