NHL-seura Minnesota Wildin alkukausi on ollut hankala.
Joukkue koki torstain kierroksella 4-0-tappion Montreal Canadiensille, ja se oli minnesotalaisille jo kauden kuudes tappio. Wild on onnistunut voittamaan alkukaudella vain yhden ottelun.
Wildin peli on tökkinyt sekä omissa että vastustajan päädyssä: joukkue on tehnyt seitsemässä ottelussa vain 14 maalia ja omiin on uponnut 29 maalia.
Joukkueen kapteeni Mikko Koivu osoittikin tuskastumisen merkkejä torstain pelin jälkeen. Hänen mukaansa Wildissa ei tällä hetkellä tehdä asioita oikein.
– Me toitotamme vahvaa 60-minuuttista ja niin edelleen, mutta minulle kyse on jokaisesta päivästä. En piittaa siitä, onko kyseessä vaikkapa harjoitukset. Jos tekee asioita oikein, se maksaa itsensä takaisin. Tällä hetkellä emme tee asioita oikein, Koivu sanoi The Athletic -sivuston toimittajan Michael Russon mukaan.
– Kyse ei ole yhdestä vaihdosta, erästä tai ottelusta. Kyse on jokaisesta päivästä. Me puhumme siitä jatkuvasti. Voimme mennä tästä kahteen eri suuntaan, ja meidän täytyy keksiä keinot (oikean suunnan löytämiseen). Emme ole tietenkään lähelläkään riittävää tasoa, kapteeni päätti.