LegendaarinenNBC:nselostaja Mike ”Doc” Emrick jää eläkkeelle.
Emrick selosta uransa aikana yli 3700 NHL-ottelua.
Emrick muistetaan persoonallisesta ja intohimoisesta tyylistään selostaa. Hänen uransa jatkui 47 vuoden ajan.
– Tänä syksynä tuli 50 vuotta siitä, kun pääsin selostamaan ensimmäisen NHL-otteluni. Joukkueita oli silloin vain 14. Gordie Howe pelasi Detroit Red Wingsissä, Bobby Hull Chicago Blackhawksissa, Bobby Orr Boston Bruinsissa… Tällaisina aikoina tajuaa, että olemme nähneet paljon yhdessä. Moni asia on muuttunut 50 vuodessa, mutta monet rakastamani asiat eivät ole, kuten esimerkiksi Stanley Cup -finaalien näkeminen. Saan edelleen siitä kylmiä väreitä, Emrick sanoi NBC:n julkaisemalla videolla.
Emrick sai kiitosta myös NHL-komissaari Gary Bettmanilta.
– NHL:n 103-vuotisen historian aikana kukaan ei ole välittänyt tapahtumia, ääntä, intohimoa ja jännitystä paremmin kuin hän, Bettman sanoi.
– Hänen taitonsa selostaa kaikkien kiihkeimmissä paikoissa on jotain uskomatonta. Jääkiekko on kaikista hankalin laji selostaa, ja Doc ei vain hallinnut sitä, vaan hän muutti selostamisen taiteeksi. Jääkiekko tulee jatkumaan, mutta se ei enää koskaan kuulosta samalta, Bettman sanoi.
Emrick, 74, selosti urallaan 22 Stanley Cup-finaalisarjaa ja kaiken kaikkiaan yli 3700 NHL-ottelua. Emrick selosti viimeisen kerran tämän syksyn Stanley Cup-finaaleissa.
Lähde: NHL:n suomenkieliset verkkosivut.
Teksti Ville Hirvonen