
Jääkiekon Euroopan Mestareiden liiga CHL käynnistyy ensi kaudella 40 joukkueen voimin. KHL-seurat eivät kuitenkaan CHL:ään osallistu. Kalervo Kummolan mukaan syynä oli kiista Jokereista.
– KHL:n poisjäänti johtui Jokereista. Sitä voidaan Timo Everiltä kysyä. Syynä oli varmaan KHL:n laajentumisen pelko. KHL laittoi ehdoksi, että siellä ovatmukana Jokerit, Bratislava ja viisi venäläisseuraa. Bratislavan olisivat hyväksyneet, mutta eivät Jokereita. Se onihan selvä juttu, Kummola sanoi.
Kummola ei suoraan väittänyt, että HIFK:n puheenjohtaja Timo Everi olisi ollut pääsyyllinen, mutta totesi Everin olleen mukana päättämässä asioista.
– Timo Everi edustaa suomalaisia seuroja hallituksessa. En mä tiedä, mistä se on lähtenyt, mutta Everi on ollutpuhetorvena, Kummola totesi.
Slovakian ykkösseura Slovan Bratislava aloitti KHL:ssä tällä kaudella. Sen osallistuminen CHL:ään olisi kelvannut CHL:n omistajaseuroille.
– Bratislava sillä perusteella, että Slovakiasta ei ole muita joukkueita perustajajäsenissä, Kummola arvioi.
KHL ei ole sulkenut ovea CHL:lle täysin.
– Tammikuussa neuvottelemme KHL:n kanssa varmaan uudestaan, mitä jatkossa tapahtuu, Kummola sanoi.
CHL:n peliohjelma selviää keväällä
CHL:ssä pelaa sellaisiakin joukkueita, jotka eivät ole liigan omistajia. Ulkopuolisista osallistujista päätetään keväällä.
– Kyllä mä uskon, että kaikki seurat ovat sinne lähdössä, keille tarjotaan paikkaa. Runkosarjan voittaja ja mestariovat varmoja. Mutta oletan, että kahdeksan joukkuetta Suomesta on mukana, Kummola sanoi.
Myös pienempien kiekkomaiden seurat pääsevät Kummolan mukaan CHL:ään.- Kyllä me halutaan Ranskan, Norjan ja Tanskan mestarit mukaan ja mahdollisesti Continental Cupin voittaja. Tilanneon vielä vähän auki ja katsotaan asiaa tarkemmin keväällä ja kansallisten sarjojen tulokset.
Suuria rahapalkkioita CHL ei alkuun tarjota. Kaikki ymmärtävät realiteetit ja tulevaisuuden mahdollisuudet sarjan kehittämisessä.
– Palkintorahat ovat alussa aika pieniä. Toiminta rahoitetaan mainos- ja markkinointisopimuksella, jotka on tehtyInfrontin kanssa. Seurojen laittamilla rahoilla ei rahoiteta mitään, koska suurin osa niistä rahoista onosakepääomassa, Kummola ilmoitti.
TPS on sarjan omistajana mukana, vaikka turkulaisseuran on väitetty olleen talousvaikeuksissa.
– Eiväthän ne ole isoja summia. Seurat itse tietysti päättävät, mitä satsaavat. Mutta en ole kuullut, että TPS:lläolisi taloudellisia vaikeuksia, enkä uskokaan sellaiseen. Talous ja urheilullinen menestys eivät lyhyessä juoksussakulje käsi kädessä, Kummola totesi.