Jaossa 200 000 euroa, osallistu pelaamalla vain yksi kierros
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Henrik Lundqvist kommentoi kohua aiheuttanutta tilannetta

19.5.2017 - 02:07:20


Ruotsi eteni torstai-iltana jääkiekon MM-kisojen välierään kaatamalla Sveitsin 3-1. Kolmannen erän Sveitsin toisesta maalista nousi kohu.

Sveitsi teki aivan selvän maalin päätöserässä, mutta sitä ei hyväksytty. Tuomari oli ehtinyt viheltää jo pelin poikki. Osuma olisi ollut äärimmäisen arvokas Sveitsille, sillä osuma olisi kaventanut tilanteeksi 2-3.

Osuma puhutti ottelun jälkeen.

- Tuomari luuli, että minulla on kiekko hallussa ja niin luulin itsekin. Ei voi mitään, joskus näissä peleissä tarvitaan myös onnea, Ruotsin tähtimaalivahti Henrik Lundqvist kommentoi kohutilannetta.

Lundqvist sai ottelussa myös pienen tärskyn, mutta pystyi jatkamaan ottelun loppuun saakka.

- Sama juttu kävi Tanska-pelissä. Olkapäähän osui. Tarvitsin siinä muutaman minuutin aikaa huilata, kunnes voima palasi, Lundqvist sanoi.

Seuraavaksi Ruotsi saa vastaansa Suomen.

- Odotan sitä peliä innolla, Lundqvist sanoi.

Teksti: Ville Hirvonen (@hirvonenville), Pariisi


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pokeriuutiset