Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen General Manager Jere Lehtinen kertoi torstain tiedotustilaisuudessa Leijonien suunnitelmista valmistautumisessa Latviassa pelattaviin MM-kisoihin. MM-kisoja edeltävä leiri lyhenee kahdella viikolla.

– Tällä viikolla on lyöty lukkoon ohjelmaa. Leiritys alkaa 4. toukokuuta Vierumäellä. Sieltä siirrytään Tshekkiin EHT-turnaukseen, joka pelataan 12.-15.5. Jos tulee apuja, järjestetään heille sisääntulo jossain vaiheessa joukkueeseen, Lehtinen kertoi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Suomen joukkue pelaa ennen kisoja vain kolme harjoitusottelua, jotka ovat siis Tshekin EHT-turnauksen ottelut Tshekkiä, Venäjää ja Ruotsia vastaan. Muut suunnitellut harjoituspelit jäävät koronapandemian takia pois,

– Kaksi viikkoa lyhyempi projekti kuin normaaliolosuhteissa olisi ollut. Kuusi peliä jää pelaamatta. Ei päästä pelaamaan ennen Tshekin EHT:tä, Lehtinen vahvisti.

Helmikuussa pelatussa Ruotsin EHT-turnauksessa Leijonissa oli useampia koronatartuntoja. Lehtinen luottaa siihen, että Ruotsin tapahtumista tulevat kisajärjestäjät ottavat opiksi.

– Ikävä homma, miten se oli, mutta maailma on tällainen nyt. Keskustelut on käyty maiden välillä. Tshekin EHT:llä tehdään niin hyvin kuin mahdollista.

Riiassa pelattavien MM-kisojen suhteen ei vielä ole tietoa, miten tiukassa kuplassa joukkueet tulevat elelemään. Lehtinen painottaa, ettei oikein voi ennakoida, miten koronatilanne kehittyy toukokuun lopulle mennessä.

– Kisojen suhteen ei ole tullut vielä tietoa, miten siellä hoidetaan. Jos multa kysytään tänään, tulee olemaan kuplakisat, mutta ei välttämättä sitten ehkä olekaan, Lehtinen sanoi.

Leijonat ei ole ohituskaistalla koronarokotteissa. Nuorista ammattilaisurheilijoista harva kuuluu riskiryhmään.

Lehtinen ei tiedä, saisiko joku Suomen joukkueen jäsenistä koronarokotteen ennen kisoja.

– Siihen en osaa vastata, kun en tiedä, miten rokotusjuttu käytännössä menee. Sehän olisi ihan loistavaa, että jos joku saisi rokotteen, niin saataisiin edes vähän turvaa. Mutta ei ole ohituskaistaa. Jotkut maat saattaa saada rokotteita. Se tietenkin helpottaa tilannetta.

Teksti Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Näkökulma: Jesse Puljujärvi Leijonien jokerikortti olympialaisissa? (KiekkoUutiset.fi)