
IFK Mariehamnin takalinjoilla viime vuodet luutinut Kristian Kojola avautuu seuran verkkosivuilla lopettamispäätöksestään. Puheista käy ilmi, että päätös on ollut vaikea.
– Tämä on ollut vaikeimpia päätöksiä mitä olen koskaan joutunut tekemään. Sen myöntäminen itselle, ettei enää ole jalkapalloilija, on paljon kovempaa kuin uskoin, Kojola kertoo.
– On tunteikasta jättää IFK ja kaikki hienot ihmiset seurassa. Seitsemän kauden aikana ehtii muodostaa monia suhteita ja hankkia paljon yhteisiä muistoja.
– Jos kuitenkin unohtaa kaipauksen, niin jäljelle jää vain ylpeys. Ylpeys siitä kaikesta jonka olemme yhdessä saavuttaneet – sellaista jonka ei edes pitänyt olla mahdollista. Ylpeys siitä, että IFK vaikeista hetkistä huolimatta jatkaa siellä minne se kuuluu, liigassa. Ja myös ylpeys siitä, että voin katsoa itseäni peilistä ja tuntea, että olen antanut kaikkeni kentällä.
IFK-kapteeni pelasi urallaan Veikkausliigassa yhteensä 264 ottelua.