Bundesliigaseura Hannover on hankkinut riveihinsä Leonardo Bittencourtin. Saksan U20-maajoukkueessa pelaava 19-vuotias keskikenttäpelaaja siirtyy HannoveriinDortmundista nelivuotisella sopimuksella.
– Hankimme Bittencourtin riveihimme vakuuttuneena siitä, että hänellä on kaikki edellytyksetja lahjat ollakseen vahvistus joukkueellemme. Hän hankki viime kaudella arvokasta kokemustaMestareiden liigan finaaliin yltäneessä Dortmundin joukkueessa. Hänen hankintansa myötäjatkamme ostopolitiikkaamme, jonka tavoitteena on yhtä aikaa nuorentaa joukkuetta ja hankkialaadukkaita yksilöitä, Hannoverin urheilujohtaja Dirk Dufner kertoi seuran verkkosivuilla.
– Olen intohimoinen jalkapalloilija, ja suurin toiveeni on päästä näyttämään osaamistanimahdollisimman usein. Minulla on vahva tunne siitä, että Hannover on minulle juuri oikeanäyttämö. Ystäväni Andre Hoffmann on mainio esimerkki siitä, miten nuori pelaaja pystyylöytämään paikkansa Hannoverin toimivassa joukkueessa. Se on myös minun tavoitteeni, totesipuolestaan Bittencourt.
Bittencourt oli viime kaudella 14 kertaa liigaotteluiden kokoonpanossa, ja kentällehän pääsi viidesti tehden myös yhden maalin. Hän pelasi myös yhdessä Mestareiden liiganja yhdessä Saksan cupin ottelussa.

































