Brasilia avasi isännöimänsä Confederations Cupin hienolla 3-0-voitolla Japanista. Joukkue kohtaa toisessa pelissä Meksikon, joka hävisi puolestaan omassa avauksessaan Italialle.

Brasilia lähtee tietenkin suosikkina otteluun, mutta voitto vaatii huippusuoritusta. Meksiko oli parempi viimeksi, kun joukkueet kohtasivat Lontoon olympialaisten finaalissa, missä toki ryhmät oli nuoremmat. Myös aikuisten maaottelussa viime vuoden kesäkuussa Meksiko oli voittaja 2-0-lukemin.

– Meksiko on aina hankala ryhmä voitettavaksi. He aiheuttivat meille tappion pari kuukautta sitten, mutta en ajattele tätä revanssina. Tämä on mielestäni tärkeä ottelu niin urallani kuin joukkueellenikin, tappiollisessa finaalissa mukana ollut Thiago Silva pohti FIFA.com:ssa.

Joukkueiden välinen kamppailu alkaa klo 22.00 ja on katsovissa suorana lähetyksenä YLE:n kanavilla. Lohkon kaksi muuta joukkuetta Japani ja Italia kohtaavat puolestaan klo 1.00 yöllä Suomen aikaa.