VEDONLYÖNTIBONUS: TALLETA 150€, PELAA 300€
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Cityn ja Unitedin välisestä kahakasta uutta tietoa: Zlatania tylytettiin

12.12.2017 - 12:46:49


Sunnuntaina pelattu Manchesterin derby herätti tunteita niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin.

City voitti Unitedin maalein 2-1, ja sarjakärki juhli voittoaan isosti. Ja etenkin äänekkäästi. Cityn juhlinta hermostutti ManU:n leirin, joka käski Cityn leirin osoittaa hieman kunnioitusta vastustajaansa kohtaan.

Tästä alkoi sanasota, ja lähteiden mukaan etenkin ManU-luotsi Jose Mourinho ja City-maalivahti Ederson olivat huutaneet toisilleen päät punaisina. Kahakkaan oli tullut mukaan lisää pelaajia, ja nyrkitkin olivat mitä ilmeisimmin heiluneet.

Muun muassa Cityn apuvalmentaja Mikel Arteta oli saanut verta vuotavan haavan päähänsä. Mourinhoa oli puolestaan heitetty vesipullolla ja maidolla.

Uusien tietojen mukaan Mourinho oli alun perin hermostunut siitä, että Cityn pukuhuoneessa oli soitettu musiikkia liian kovalla volyymillä. ManU-leirin mukaan he tekivät sen vain ärsyttääkseen vastustajaansa.

Lisäksi närää oli herättänyt Cityn valmennuksen käytös. Marcan mukaan joku Cityn valmentajista oli sanonut ManU-tähti Zlatan Ibrahimovicille "Ibra, puhut paljon, mutta liikut vähän". Zlatan ei ollut ilmeisesti kahakassa kuitenkaan sen isommin mukana. Daily Mailin mukaan Unitedin joukkueesta mukana olivat ainakin Marcos Rojo, Antonio Valencia, Marcus Rashford, Axel Tuanzebe, Ander Herrera ja Luke Shaw.

Englannin jalkapalloliitto on ottanut tapauksen tutkintaansa. Molemmilla joukkueilla on keskiviikkoon asti aikaa kertoa oma näkemyksensä kahakasta.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

NHL, perjantain tulokset

20.10.2018 06:40:37

 

 

 

 

 

 

 

 
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
powered by Surfing Waves
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
Voita elämäsi futisreissu livevedoilla - korotus jo ensimmäisestä vedosta
Voita NBA-matka Lontooseen - NBA-matseja voit katsoa livenä täältä
Porvoolaismies nappasi yli 65 000 KHL:n maali-iloittelussa
Donald Trump jatkaa presidenttinä myös 2020 jälkeen
NHL-kauden kunniaksi veikkauskisa - tarjolla paikka Helsingin NHL-matsin aitioon
Lähde Esa Tikkasen seurassa Miamiin katsomaan NHL-matseja
Lottohuone: Eurojackpot-rivejä puoleen hintaan
Kertoimet: SDP voittaa eduskuntavaalit, PS nousee Vihreiden ohi
Joka viikko arvotaan matka johonkin maailman ihmekohteeseen
Jääkiekon boostiskamppis: Sporttimatka tarjolla Chicagoon!
Ilmaismatkoja tarjolla: Tokio haltuun sekä unelmaloma tropiikin lämpöön
Voita paikka Helsingin NHL-matsiin aitioon
Voita unelmien jalkapallomatka ja osuus 10 000 euron potista
Veikkaajat eivät usko Jokereiden suosioon - täyskäännös kertoimissa
Kaikki jääkiekon CHL-matsit suorana netissä - katso tästä!
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä