Dusan Vlahovic teki jalkapallon Mestareiden liigan historiaa tiistaina. Juventus päätyi 1-1 -tasalukemiin Villarrealin vieraana.
Tuore hankinta Dusan Vlahovic vei Juventuksen 1-0 -johtoon vain 33 sekunnin pelin jälkeen. 22-vuotias serbihyökkääjä esiintyi ensimmäisessä Mestareiden liigan ottelussaan.
– Tämä oli minulle todella tunteellinen ilta, koska pelasin ensimmäisen otteluni Mestareiden liigassa. On toteutunut unelma tehdä maali tällaisessa kilpailussa, mutta en voi sanoa olevani 100-prosenttisen tyytyväinen, koska emme voittaneet, mutta meidän pitää katsoa eteenpäin luottavaisina, Vlahovic sanoi Juventuksen verkkosivuilla.
Vlahovicin osuma oli kaikkien aikojen nopein ottelun alusta laskettuna pelaajan Mestareiden liiga -debyytissä.
– Olen iloinen Dusanin maalista, koska hän on vahva pelaaja ja hän teki maalin muutaman sekunnin jälkeen Mestareiden liigan ensiesiintymisessään, Juventuksen valmentaja Massimiliano Allegri kommentoi.
Dani Parejo viimeisteli Villarrealin tasoituksen toisen jakson puolivälissä.
– Kokonaisuutena pelasimme mielestäni hyvän ottelun, mutta se ei päättynyt niin hyvin kuin olisi pitänyt, Vlahovic totesi.
– Ihmeellisesti päästimme maalin siinä vaiheessa, kun ottelu sujui ilman mitään erityisiä ongelmia, Allegri säesti.
Toinen osaottelu pelataan Torinossa 16. maaliskuuta.
– 1-1 on hyvä tulos ja ennen kaikkea saamme pelata ratkaisevan ottelun kotona, Allegri sanoi.
Lue myös:Kohutulle supertähdelle unelma-alku Mestarien liigassa – osui vain 33 sekunnin jälkeen
































