Italia otti voiton Meksikosta A-lohkon ottelussa Confederations Cupissa Brasiliassa sunnuntainalukemin 1-2.

Itse ottelussa vajaan puolen tunnin kohdalla Italia sai vapaapotkun noin 25 metristä ja pallon taakse asteli tuttuun tapaan italialaisten keskikentän kapellimestari Andrea Pirlo. Lyhyt vauhti ja pallo taipui upeassa kaaressa aivan vasempaan ylänurkkaan.

Rapian puolen tunnin kohdalla puolestaan Javier Hernandez tasoitti pelin lukemiin 1-1 rangaistuspilkulta sijoittamalla pallon takuuvarmasti oikeaan alakulmaan. Italialla oli muutama hyvä paikka vielä ottelun ensimmäisellä jaksolla muun muassa Mario Balotellilla mutta tauolle mentiin kuitenkin tasalukemissa.

Ottelu eteni toisella jaksolla paljolti Italian komennossa mutta palloa ei saatu toimitetuksi pömpeliin. Kunnes ottelun 77-minuutilla Mario Balotelli otti tilaa boksissa. Mies kurotti vahvasti kengänkärjellään palloon maalin edessä näppärään pystysyöttöön meksikolaishyökkääjien välistä ja tuuttasi pallon ohi maalia vartioineen Jose Coronan.

Lopun viisitoistaminuuttisen Meksiko lönkötteli Italian perässä ja pisteet jäivät saapasmaan haltuun.

Confederations Cup, sunnuntai 16.6.

Meksiko – Italia 1-2 (1-1)
0-1 Andrea Pirlo (27)
1-1 Javier Hernandez (34) rp.
1-2 Mario Balotelli (78)

Espanja – Uruguay klo 01:00