Suomen Palloliiton kurinpitovaliokunta on määrännyt sekä Oulun Palloseuralle että AC Oululle 300 euron suuruisen sakon joukkueiden 31.5. pelaaman Ykkösen ottelun järjestyshäiriöistä.
Kurinpitovaliokunta katsoi selvitetyksi, että ottelun 90 minuutin kohdalla juoksuradalle heitettiin AC Oulun kannattajille varatusta katsomonosasta kaksi savupanosta. Savut paloivat noin kaksi metriä katsomon edessä ja palaminen kesti noin minuutin.
Katsomossa oli noin 40–50 AC Oulun kannattajaa. Katsomonosan yläosassa oli ollut 6–8 järjestyksenvalvojaa varattuna kyseistä katsomonosaa varten. Katsomon ylätasolla ja porteilla oli lisää järjestyksenvalvojia. Juoksuradalla heitä ei ollut. Poliisipartio oli myös kutsuttu ja katsojien laukut tutkittiin porteilla.
Raportin ja vastineiden mukaan on selvää, että savupanoksen heittäjä oli AC Oulun kannattaja.
Tilaisuuden järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaa tilaisuuden järjestäjä. OPS kotijoukkueena ei pystynyt estämään savujen tuomista katsomoon ja niiden sytyttämistä, joten sen katsotaan rikkoneen turvallisuusmääräyksiä.
Seura on vastuussa muun muassa kannattajiensa käytöksestä ottelutapahtumissa. AC Oulun kannattajat ovat tässä tapauksessa syyllistyneet savujen tuomiseen katsomoon sekä niiden sytyttämiseen. AC Oulun katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen.

































