Naisten jalkapallomaajoukkue pelaa viimeisen valmistavan A-maaottelunsa ennen EM-lopputurnausta keskiviikkona 19.6.2013 klo 18.00 alkaen Olympiastadionilla. Vastaan asettuva Sveitsi ei selvinnyt mukaan EM-lopputurnaukseen, mutta on kova vastus viimeistelyotteluun.

Suomi ja Sveitsi ovat kohdanneet naisten A-maajoukkuetasolla kaikkiaan 11 kertaa. Suomi on voittanut seitsemän kertaa, pelannut kahdesti tasan ja hävinnyt samoin kaksi kertaa. Viimeisin ottelu päättyi Sveitsin voittoon lukemin 3-2 tämän vuoden maaliskuussa Kyproksen turnauksessa.

Sveitsi on tunnettu nopeista vastahyökkäyksistä ja vaarallisista hyökkäyspelaajista. Vaikeuksia vastustajien puolustuksille ovat aiheuttaneet etenkin Ramona Bachmann (FC Malmö, SWE) ja Lara Dickenmann (Olympique Lyonnais, FRA).

– Sveitsillä on muutamia erittäin nopeita pelaajia ja se asettaa meille hyvän haasteen. He ovat pelanneet hyvin koko kevään. Ottelusta tulee hyvä testi meille siitä, että pystymmekö pelaamaan haluamallamme tavalla. EM-kisavastustajista myös Ruotsilla on samankaltaisia nopeita pelaajia hyökkäyksessä ja siltä osin Sveitsi muistuttaa tulevaa alkulohkovastustajaamme, kertoi Suomen päävalmentaja Andree Jeglertz Palloliiton tiedotteessa.

Jeglertz korosti myös, että Sveitsi-ottelun päätarkoitus on palvella EM-lopputurnaukseen valmistautumista.

– Kaikki harjoitukset ja pelit on suunniteltu palvelemaan joukkueen valmistautumista EM-lopputurnaukseen. Pelit antavat mahdollisuuden tarkistaa joukkueen tason, vahvuudet ja heikkoudet. Pelissä näemme myös kuinka pelaajat pelaavat pelipaikoillaan ja mihin asioihin meidän pitää keskittyä ennen ensimmäistä EM-kisaottelua. Minulla on myös mahdollisuus Sveitsiä vastaan kokeilla vielä muutamia pelaajia, muun muassa uutta topparia, listasi päävalmentaja ottelun merkityksestä.