
Senegalilainen jalkapallosuuruus Papa Bouba Diop on kuollut.
Hän oli kuollessaan vain 42-vuotias.
Mediatietojen mukaan Diop menehtyi pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.
Diop muistetaan seurajoukkuetasolta parhaiten Englannista, missä hän edusti Fulhamia, Portsmouthia, West Hamia sekä Birminghamia.
Portsmouthin paidassa Senegalin maajoukkuemies pääsi juhlimaan FA Cupin voittoa keväällä 2008.
Parhaiten Diop muistetaan kuitenkin urotöistään Senegalin maajoukkueessa. Vuoden 2002 MM-kisoissa hän upotti alkulohkon ottelussa silloisen hallitsevan maailmanmestari Ranskan tekemällä ottelun ainoan maalin. Yhteensä hän osui MM-viheriöllä tuolloin kolme kertaa, kun Senegal yllätti ja eteni aina puolivälieriin asti.
Teksti Ville Hirvonen