San Antonio Spurs on yhden voiton päässä koripalloliiga NBA:n mestaruudesta. Kotikentällään pelannut San Antonio kukisti sunnuntaina Miami Heatin koriluvuin 114-104. Spurs johtaa vuorovoittoja tarjonnutta NBA:n finaalisarjaa nyt 3-2.
San Antonio johti toisella neljänneksellä jo 47-30. Miami aloitti hurjan nousun ja tuli kolmannella neljänneksellä jo pisteen päähän lukemissa 61-60.
Miami oli yhä yhden pisteen päässä tilanteessa 75-74 ennen kuin San Antonio aloitti ratkaisevan iskun. Spurs laittoi pystyyn 19-1 -jakson, joka alkoi kolmannen neljänneksen lopussa ja jatkui viimeisen 12-minuuttisen puolelle.
Jalkaansa poteva Tony Parker heitti San Antoniolle 26 pistettä. Spursin hahmoksi nousi kuitenkin Manu Ginobili, joka oli viettänyt tähän mennessä vaisuja pudotuspelejä. Avausviisikkoon nostettu argentiinalaistähti säväytti 24 pisteellä ja 10 syötöllä.
San Antonion Danny Green upotti kuusi kolmosta ja teki 24 pistettä. Green on nyt upottanut finaalisarjassa yhteensä 25 kolmosta, mikä on NBA:n uusi ennätys. Edellinen ennätys 22 oli Ray Allenin nimissä vuodelta 2008. Nykyään Miamia edustava Allen pelasi tuolloin Boston Celticsin riveissä.
San Antonion laitahyökkääjät tukivat hyvin ´pienempiä´ miehiä. Tim Duncan saalisti 17 pistettä ja 12 levypalloa. Kawhi Leonardin vastaavat lukemat olivat 16 ja 8.
Dwyane Wade ja LeBron James heittivät Miamille 25 pistettä mieheen. Wade antoi 10 ja James kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Allen pussitti 21 ja Chris Bosh 16 pistettä.
Mestaruutta puolustava Miami on pakkovoiton edessä kotihallissaan tiistaina. Mahdollinen seitsemäs ottelu pelataan Heatin kotiluolassa torstaina.
NBA sunnuntaina 16.06.2013:
SAN ANTONIO – MIAMI114-104 (32-19,29-33,26-23,27-29)
SA: Tony Parker 26+5 s, Manu Ginobili 24+10 s, Danny Green 24, Tim Duncan 17+12 lp, Kawhi Leonard 16+8 lp, Tiago Splitter 4
Mia: Dwyane Wade 25+10 s, LeBron James 25+8 s, Ray Allen 21, Chris Bosh 16, Mario Chalmers 7, Shane Battier 7
San Antonio johtaa NBA:n finaalisarjaa voitoin 3-2

































