Pekka Salmisen komentama Suomen 20-vuotiaiden miesten koripallomaajoukkue mittelee ikäluokkansa Pohjoismaiden mestaruudesta 18.–20. kesäkuuta Tikkurilan Urheilutalolla. Suomen viime vuosien finaalivastustajan Ruotsin lisäksi Pohjolan paremmuudesta kisaavat aina vaarallinen Viro sekä nousuvireessä oleva Tanska.

Suomen päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt joukkueensa kokoonpanoon kaikkiaan 15 pelaajaa, joista kaikki saavat näyttää taitojaan kolmipäiväisen turnauksen aikana.

Suomen joukkueen kenties mielenkiintoisin nimi on toisen kautensa Espanjan Adecco Platan CB Prat Joventutissa päättänyt Joonas Cavén (211 cm), joka on nimetty myös Suomen miesten Susijengin laajaan pelaajarinkiin.

Lisää tulivoimaa ja peliälyä Suomen johtoon tuovat myös mm. miesten I Divisioonan mestarin Tapiolan Hongan pelaavaan rotaatioon keväällä tiensä raivannut Joni Herrala (191 cm) sekä viime kesänä 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen tähdistöviisikkoon nimetty Joonas Lehtoranta (194 cm). Täysin uutena pelaajana maajoukkueareenoilla esiintyy A-poikien SM-sarjan pistekuningas Marcel Moore (198 cm).

Tommie Hanssonin valmentama Ruotsi lähtee PM-kullan jahtiin tähtinään Euroliigan ja Espanjan ACB-liigan FC Barcelonassa pelaava kaksikkonsa Marcus Eriksson (200 cm)-Nick Spires (211 cm). Ruotsalaisten takakentällä tähtenä kiiltelee Saksan Pro A:n Gothassa kauden päättänyt Jonathan Person (191 cm), jonka lisäksi Örebron William Magarityn (210 cm) otteita kannattaa seurata tiiviisti.

20-vuotiaiden miesten A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuvan Viron joukkueen iskunyrkin muodostavat sentteri Rauno Nurger (210 cm) sekä takakentän tutkapari Rait Riivo Laane (182 cm)-Martin Paasoja (193 cm). Joukkuetta valmentaa suomalaisille tuttu Andres Sõber.

Myös Tanskalla on koossa mielenkiintoinen joukkue. Pieti Poikolan valmentaman Tanskan miesten maajoukkueen harjoitusleiriltä suoraan Tikkurilaan saapuu peräti viisi pelaajaa. Takapelaajat Peter Moller (190 cm) ja Christian Benzon (194 cm) ovat joukkueensa johtotähdet, mutta myös Shavon Shieldsiä (198 cm), Frederik Rungbya (198 cm) ja Jacob Jenseniä (211 cm) kannattaa pitää silmällä.

Tikkurilan Urheilutalolla pelattava PM-turnaus käynnistyy tiistaina Ruotsi-Tanska -ottelulla, jota seuraa klo 19:30 pelattava Suomi-Viro -ottelu.

20-vuotiaiden miesten PM-kisat 2013, otteluaikataulu:

Ti 18.6.
Klo 17:15 Ruotsi – TanskaKlo 19:30 Suomi – Viro

Ke 19.6.
Klo 17:15 Viro – Ruotsi
Klo 19:30 Tanska – Suomi

To 20.6.
Klo 12:30 Viro – Tanska
Klo 14:15 Suomi – Ruotsi

Suomen 20-vuotiaat miehet PM-kisoissa:
Sebastian Booker, Namika Lahti
Joonas Cavén, CB Prat Joventut (ESP)
Kristofer Clement, Kauhajoen Karhu
Daniel Dolenc, Tapiolan Honka
Joni Herrala, Tapiolan Honka
Tommi Huolila, Salon Vilpas
Mikael Kauhanen, HNMKY/HBA-Märsky
Juuso Kauppinen, Kouvolan Kouvot
Joonas Lehtoranta, KTP-Basket, Kotka
Niko Mattila, Kauhajoen Karhu
Marcel Moore, Warriors, Helsinki
Mika Nuolivirta, JKS/HBA-Märsky
Topias Palmi, Tampereen Pyrintö
Julius Rajala, Honka/HBA-Märsky
Orlando Taylor, Warriors, Helsinki