100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Suomen korisnaiset kohtaavat Tshekin kahdesti

12.8.2017 - 11:00:24


Suomen naisten maajoukkueen kesäharjoituskausi saa päätöksensä tänä viikonloppuna, kun Naarassudet pelaa kaksi ottelua Nymburkissa Tshekin universiadijoukkuetta vastaan.

Naarassusien kesäkausi on ollut tiivis, kun parin viikon sisällä Suomi on pelannut peräti kuusi ottelua, joista kaksi on vielä edessä. Suomi kohtaa Tshekin paikallista aikaa lauantaina 12. elokuuta kello 18:00 ja sunnuntaina 13.8. kello 12:00.

– Edelleen keskiössä on samat asiat eli se, että pystymme pelaamaan sitä koripalloa, jota myös haluamme pelata. Välillä olemme olleet jopa häikäisevän hyviä. Nyt vain haetaan tasaisuutta avainasioihin 40 minuutiksi, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.

Vaihtelevalla kokoonpanolla läpi kesän pelannut Suomi on hakenut vielä pelirytmiään. Tuplaotteluiden toinen osa onkin ollut jokaisen vastustajan kohdalla parempi.

– Nyt meillä on matkassa itse asiassa aika kokenut joukkue. Osa NCAA-tytöistä lähti jo takaisin Yhdysvaltoihin kouluihin. Suuri osa joukkueesta on joko Suomessa tai muualla Euroopassa pelaavia.

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

Barcelonalle jälleen takaisku

17.8.2017 16:38:38

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pokeriuutiset