NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Henrik Dettmann kutsui kaksi uutta pelaajaa Susijengiin

13.2.2020 - 13:12:36


Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut viidentoista hengen vahvuisen Susilauman koolle helmikuun EM-karsintaikkunaan, jossa Suomi kohtaa Serbian ja Sveitsin. Tutuksi tulleiden runkopelaajien lisäksi uutta verta laumaan tuovat takamiehet Henri Kantonen ja Edon Maxhuni.

Susijengi pelaa EM-karsintoja samassa lohkossa kansainvälisen huippukoripallon suurmaan Serbian, neljissä perättäisissä EM-kisoissa esiintyneen Georgian sekä EM-esikarsinnoissa Islannin yllättäneen Sveitsin kanssa.

Vaikka karsintalohkon neljästä joukkueesta kolme etenee vuoden 2021 EM-kisoihin, lohkoon tuo oman yllätyselementtinsä Georgian asema: kisaisännän ominaisuudessa pelaava Georgia lunastaa automaattisesti EM-kisapaikan, jolloin lohkon kaksi muuta kisapaikkaa setvitään Susijengin, Serbian ja Sveitsin kesken.

Susijengi käynnistää karsintansa torstain 20. helmikuuta kotiottelulla hallitsevaa EM- ja olympiahopeamitalisti Serbiaa vastaan Espoo Metro Areenalla ja kohtaa sunnuntain 23.2. iltaottelussa Sveitsin vieraskentällä Fribourgissa.

- Sanotaan niin, että ensimmäinen ottelu saadaan voittaa ja toinen kannattaa voittaa, päävalmentaja Henrik Dettmann muotoilee.

- Serbia on yksi maailman ehdottomista huipuista, joka on aina pelaajamateriaalinsa puolesta ennakkosuosikki, pelataan sitten arvokisoissa tai karsinnoissa. Sveitsillä on puolellaan pienen maan perinteiset vahvuudet, eli pelaajat tuntevat toisensa pitkältä aikaväliltä ja osaavat pelata saumattomasti yhteen.

Karsinnat pääsystä vuoden 2021 EM-kisoihin pelataan helmikuussa 2020, marraskuussa 2020 ja helmikuussa 2021. Seuraavat EM-kisat järjestetään 2.-19. syyskuuta 2021 Prahassa (Tshekki), Tbilisissä (Georgia), Milanossa (Italia), Kölnissä (Saksa) ja Berliinissä (Saksa). Päävalmentaja Dettmannin koolle kutsuma viidentoista pelaajan susilauma on kaikille Suomi-koriksen faneille tuttu.

Viime vuosikymmenellä viidet arvokisat Suomi-paidassa pelanneista susista mukana ovat Tuukka Kotti (Helsinki Seagulls), Shawn Huff (Helsinki Seagulls), Mikko Koivisto (Salon Vilpas), Petteri Koponen (Bayern München, Saksa) ja Sasu Salin (Iberostar Tenerife, Espanja). Kolmet arvokisat ovat takanaan Matti Nuutisella (CB Oviedo, Espanja), kahdet Jamar Wilsonilla (JL Bourg, Ranska) ja yhdet Carl Lindbomilla (Radom, Puola).

Vuosien 2017-19 MM-karsinnoissa rotaatiorooleihin nousseet Antti Kanervo (Helsinki Seagulls), Alex Murphy (San Sebastian Gipuzkoa, Espanja), Ilari Seppälä (Aix-Maurienne, Ranska), Topias Palmi (Vanoli Cremona, Italia) ja Alexander Madsen (VEF Riika, Latvia) ovat niin ikään saaneet kutsun EM-karsintaikkunaan.

Arvokisakarsintatasolla uusina pelaajina kutsun Susijengiin ovat saaneet Salon Vilppaan monipuolinen Henri Kantonen sekä viimeiset kaksi kautta NCAA:ssa pelannut, nyt CB Gran Canarian farmijoukkuetta Espanjassa edustava Edon Maxhuni. Kantonen on pelannut aiemmin yhden miesten maaottelun, Maxhuni neljä.

- Keräännymme maanantaina yhteen palauttelemaan mieleen perusasioita, tavoittelemaan kansainvälistä pelitempoa ja keräämään kollektiivista itseluottamusta, Dettmann kertoo joukkueen suunnitelmista.

Susijengi, I EM-karsintaikkuna 17.-23.2.2020:
Shawn Huff
Antti Kanervo
Henri Kantonen
Mikko Koivisto
Petteri Koponen
Tuukka Kotti
Carl Lindbom
Alexander Madsen
Edon Maxhuni
Alex Murphy
Matti Nuutinen
Topias Palmi
Sasu Salin
Ilari Seppälä
Jamar Wilson


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!