Fabio Fognini joutui tekemään täyden kahden päivän työn tenniskauden ensimmäisen Grand Slam -turnauksen miesten kaksinpelin ensimmäisellä kierroksella. Australian avointen kaaviossa 12:nneksi sijoitettu italialainen löi lopulta USA:n Reilly Opelkan kolmen tunnin ja 38 minuutin väännön päätteeksi.
Opelka vei nimiinsä kaksi ensimmäistä erää 6-3 ja 7-6 (7-3). Fognini oli sitten parempi 6-4, 6-3 ja 7-6. Viimeisen erän tie-break merkittiin italilaiselle 10-5.
Opelka iski jo maanantaina alkaneessa ottelussa yhteensä 35 läpisyöttöä. Yhdysvaltalainen johti maanantaina keskeytyshetkellä erin 2-0.
– Fabio todella nosti tasoaan tänään (tiistaina), mitä odotinkin. Muistan katsoneeni, kun hän voitti Rafael Nadalin US Openissa (2015) vaikka oli kahden erän tappioasemassa. En millään muotoa odottanut, että hoidan homman tänään yhdessä erässä, Opelka sanoi ATP-kiertueen verkkosivuilla.
Muilla miesten kärkisijoitetuilla ei ollut vastaavanlaisia vaikeuksia. Itävallan Dominic Thiem (5), Espanjan Roberto Bautista Agut (9) ja Argentiinan Diego Schwartzman (14) hoitivat hommansa suoraan kolmessa erässä.