NAPPAA 25 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Koko tennisvuosi vaarassa – peruminen toisi Wimbledonille 280 miljoonaa

1.4.2020 - 16:33:47


Wimbledonin tennisturnaus perutaan todennäköisesti vuodelta 2020, mutta se lienee vain yksi tennisvuoden merkittävistä uutisista.

Koronaviruspandemian riehuessa koko tennisvuosi on vaarassa. Asiantuntijat puhuvat yhä enemmän sen puolesta, ettei ammattilaistennistä pelattaisi lainkaan ennen vuotta 2021.

- Koska Ranskan avoimet jo siirrettiin syksylle, loppuvuoden aikataulusta olisi tulossa melkoisen tiheä. Nyt tarvitaan kärsivällisyyttä ja hyviä päätöksiä, tunnettu valmentaja Judy Murray kommentoi.

Vaikka Wimbledon peruttaisiin, turnauksen järjestäjät eivät joutuisi heti suureen talousahdinkoon. Mediatietojen mukaan menetetyt lipputulot toisivat Wimbledonille peräti 280 miljoonan euron suuruiset korvaukset vakuutusyhtiöiltä.

Tavallisesti Wimbledon pelataan keskikesällä. Koska pelialusta Lontoossa on ruoho, turnausta ei voi lykätä kovin pitkälle syksyyn. Wimbledonia ei ole peruttu kertaakaan sitten toisen maailmansodan.

Lähteet: BBC, Daily Mail, The Times


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
NAPPAA 25 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!