COOLBET VEDONLYÖNTIBONUS: TALLETA 10 € PELAA 60 €
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Yhdistetyn valmentaja arvosteli Hannu Manniseen kohdistunutta ikärasismia

22.2.2018 - 17:23:00


Suomi ei saavuttanut Pyeongchangin olympialaisissa mitalia yhdistetystä. Kolme kuudetta tilaa ei ollut kuitenkaan huono tulos, vaikka joukkueessa oli epätasaisuutta.

Eero Hirvonen oli kuudes molemmissa henkilökohtaisissa kisoissa. Joukkuekisassakin Suomi sijoittui kuudenneksi.

- Eeron kohdalta kisat olivat erittäin onnistuneet. Kaksi kuudetta sijaa molemmissa henkilökohtaisissa kisoissa. Totta kai moni odotti mitalia ja minäkin odotin mitalia, mutta ei vain ollut vielä tarpeeksi valmis nappaamaan sitä mitalia. Täällä on pienet erot ja pienet marginaalit, arvioi Suonen yhdistetyn joukkueen päävalmentaja Peter Kukkonen.

Suorituksiaan itse kovasti haukkuneen Ilkka Herolan paras tulos henkilökohtaisissa kisoissa oli kahdeksas tila.

- Ilkalla oli ensimmäinen kisa hyvä, kun oli kahdeksas. Isonmäen kisa meni Ilkalla vähän heikosti. Muutettiin hänen hyppytekniikkaansa ja tuli aivan helvetin hyvä päivä. Hän näytti tänään maailmanluokan hypyn. Olisi riittänyt henkilökohtaisissa kisoissa ihan mihin vaan. Pitää miettiä, miksi henkilökohtaisissa ei tule tulosta, Kukkonen totesi Herolasta.

Leevi Mutru ja Arttu Mäkiaho alittivat odotukset. -Leevillä ja Artulla kehityskaari on menossa, mutta täällä hyppäämisen kanssa oli vaikeuksia. En tiedä, onko syvempää väsymystä vai jännitystä. Kaikkemme yritettiin saada hyppyä normaalille tasolle, Kukkonen sanoi.

Huhtikuussa 39 vuotta täyttävä Hannu Manninen kilpaili joukkuekisassa huonovointisena.

- Hannun kanssa on ollut kunnia saada tehdä töitä näiden vuosien ajan. Jos ajatellaan, vaikka lätkäjoukkuetta, niin jokainen lätkävalmentaja ymmärtää, kun saa playoffeihin tuollaisen kokeneen pelaajan, joka tuo rauhallisuutta ja menestyskulttuuria joukkueeseen. Hannu pystyi rauhoittamaan urheilijoita ja kertomaan juttuja vanhoilta hyviltä ajoilta, arvioi Kukkonen Mannisesta.

- Olen tyytyväinen Hannun ensimmäiseen kilpailuun. Tänään tehtiin tunti ja 45 minuuttia päätös, kilpaileeko Hannu tänään ollenkaan. Hannun olo oli niin huono aamulla. Kipeänä veti hienon tuloksen, Kukkonen jatkoi.

Olympiavoittaja Manninen palasi tositoimiin pari vuotta sitten. Negatiivistakin palautetta on tullut.

- Pieni joukko puhuu aina siitä, minkä takia tuommoisia Janne Ahosia ja Hannu Mannisia täällä on. Minun mielestäni on ikärasismia puhua niin. Miksi ihminen ei voi tavoitella omia unelmiaan? Minkä takia ihminen ei voi tehdä sitä, missä hän on hyvä ja mistä hän nauttii. Kun ottaa huomioon, mitä hän on sanonut. Mitkä hänen prioriteettinsa on, Kukkonen jyrähti epäilijöille.

- Mieletön urheilija, mieletön ihminen. Olen ylpeä siitä, että olen saanut Hannun tähän joukkueeseen, jatkoi Kukkonen Mannisesta.

Kukkonen haluaa jatkaa yhdistetyn päävalmentajana Pekingin 2022 olympialaisiin saakka.

- Tää on hieno porukka. Todella ammattimainen joukkue, miten pojat suhtautuu huippu-urheiluun. Me ei selitellä, vaan puhutaan asiat suoraan. Tuntuu, että ollaan vähän liian huippu-urheilijoita. Pitää vähän tulla taaksepäin. Olla enemmän rokkistarameiningillä täällä ja armollisempia itselleen. Sitten se tulos lähtee tulemaan.

Teksti: Otto Palojärvi, Pyeongchang


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
powered by Surfing Waves
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
Joka viikko arvotaan matka johonkin maailman ihmekohteeseen
Jääkiekon boostiskamppis: Sporttimatka tarjolla Chicagoon!
Ilmaismatkoja tarjolla: Tokio haltuun sekä unelmaloma tropiikin lämpöön
Voita paikka Helsingin NHL-matsiin aitioon
Voita unelmien jalkapallomatka ja osuus 10 000 euron potista
Veikkaajat eivät usko Jokereiden suosioon - täyskäännös kertoimissa
Kaikki jääkiekon CHL-matsit suorana netissä - katso tästä!
Neljä Vesku Loiri-pokeriturnausta peräkkäin - voit päästä haastamaan hänet pokerissa
Lähde Mika Häkkisen kanssa Suzukaan!
Upea tarjous: Saat vetopanoksesi takaisin, jos rankkari ratkaisee ottelun
Ansaitse 100 euroa ennen kohteen päättymistä – oletko Cash Out -velho?
Mika Lehkosuo saa lähteä HJK:sta? - "Kommenteista paistaa tilanteen vakavuus"
Tanssii Tähtien Kanssa: Tubettaja-Tuurella pienin kerroin
Viimeisillään raskaana olevalle kotkalaisnaiselle 269 000 euroa kolikkopelistä
Ennuste: Surkea EM-tulos johtaa Suomen yleisurheilupomon potkuihin!
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä