NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Neziri hylättiin 60 metrin SM-finaalissa

17.2.2013 - 15:22:37



Jyväskylässä pidettävien halli-SM-kisojen alkuerässä aiemmin sunnuntaina uuden Suomen ennätyksen 60 metrin aitojen sisäratamatkalla juossut Nooralotta Nezirin riski finaalissa kostautui. Hän yritti ottaa nappilähtöä, mutta ennakoi liikaa ja hänet diskattiin finaalissa. MYös toinen juoksija Matilda Bogdanoff (HIFK) kärsi saman kohtalon.

Kun ylivoimainen ennakkosuosikki oli poissa pelistä, alkuerien toiseksi nopein Elisa Leinonen (Kajaanin Kipinä) otti Suomen mestaruuden ajalla 8,22. Hän paransi alkueräjuoksustaan kaksi sadaosaa. Toiseksi sijoittui Lotta Harala (8,26) ja pronssia Reetta Hurskeelle (8,44). Neziri kellotti alkuerissä SE-tulokseksi ajan 8,07, jolla hän paransi vuodelta 2000 voimassaollutta, Manuela Boscon juoksemaa aikaa neljällä sadasosalla.

Maaliskuun alussa Göteborgissa pidettävien EM-kisojen rajan ovat alittaneen niin Neziri kuin tänään hopeaa ottanut Harala. EM-raja on 8,20, jota Harala on sivunnut kauden parhaallaan.

Oona Kettunen voitti 3000 metriä Suomen ennätysajalla

Karhulan Katajaisten 19-vuotias Oona Kettunen voitti naisten 3000 metrin mestaruuden ylivoimaisesti uudella 19-vuotiaiden Suomen ennätysajalla 9.20,25. Kettunen paransi Tuula Laitisen 15 vuotta sitten juoksemaa edellistä Suomen ennätystä 14 sekunnilla.

Kettusen aika on 19-vuotiaiden maailmantilaston neljänneksi nopein. Vammalan seudun Voiman 35-vuotias Minna Haka-Risku juoksi hopeaa uudella ennätyksellään 9.37,19 ja Helsingin Jyryn Minna-Maria Kangas pronssia ajalla 9.40,46. Kettunen ja Kangas vetivät vuorotellen ensimmäiset 1200 metriä. Sen jälkeen Kettunen livisti omille teilleen. Haka-Risku tavoitti Kankaan 500 metriä ennen maalia ja jätti 150 metriä ennen maalia.

Nooralotta Neziri aitoi Suomen ennätyksen

Turun Urheiluliiton Nooralotta Neziri teki naisten 60 metrin aitajuoksun alkuerissä uuden Suomen ennätyksen ja ikäluokkansa 1992-syntyneiden maailman kärkituloksen 8,07. Neziri alitti Manuela Boscon 13 vuotta sitten juokseman edellisen Suomen ennätyksen viidellä sadasosasekunnilla. Neziri paransi omaa ennätystään kuudella sadasosasekunnilla.

Kajaanin Kipinän Elisa Leinonen juoksi uuden ennätyksensä 8,24 ja Helsingin IFK:n Matilda Bogdanoff niin ikään uuden ennätyksensä 8,25. Bogdanoff paransi ennätystään peräti 11 sadasosaa. Naisten 60 metrin aitajuoksun finaaliin selviytyivät myös Tampereen Pyrinnön Lotta Harala ja Reetta Hurske, Helsingin Kisa-Veikkojen Oona Hujanen, Karhulan Urheilijoiden Jatta-Juulia Hanski ja Viipurin Urheilijoiden Hanne Kantanen.

Ilari Piipponen kiri 3000 metrin mestariksi

Karhulan Katajaisten Ilari Piipponen juoksi miesten 3000 metrin mestariksi kauden kotimaisella kärkituloksella 8.20,60. Viipurin Urheilijoiden Joonas Harjamäki juoksi ankarassa kamppailussa hopeaa ajalla 8.21,69 ja Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummela pronssia ajalla 8.21,72. Kärkiryhmä harveni puolivälissä 11 miehestä kahdeksaan mieheen ja 600 metriä ennen maalia viiteen mieheen. Kangasalan Kisan Martti Siikaluoma veti joukkoa ensimmäiset 2300 metriä, kunnes kärkeen säntäsi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Henri Manninen.

Harjamäki rynnisti keulaan 300 metriä ennen maalia. Hän sai mukaansa Nummelan, Piipposen, Mannisen ja Turun Urheiluliiton Joonas Lehtisen. Piipponen karkasi helposti muilta 100 metriä ennen maalia ja saattoi tuuletella mestaruuttaan jo 50 metriä ennen maalia.

Harjamäki heittäytyi hopealle niukasti ennen Nummelaa. 24-vuotias Piipponen saavutti uransa ensimmäisen SM-mitalin juniorisarjatkin huomioiden. Hän paransi 3000 metrin ennätystään seitsemällä sekunnilla. Miesten 3000 metrin kilpailuun osallistui ilahduttavasti 16 juoksijaa. Heistä kahdeksan nopeinta alittivat aikaisemman kauden kotimaisen kärkituloksen.

Ella Räsänen juoksi junioreiden Suomen ennätyksen

Tampereen Pyrinnön Ella Räsänen juoksi SM-hallimestaruuskilpailuiden toisen päivän aluksi 19-vuotiaiden naisjunioreiden Suomen ennätyksen. Räsänen juoksi naisten 200 metrin alkuerien nopeimman ajan 23,84. Räsänen paransi Johanna Mannisen 15 vuotta sitten juoksemaa edellistä 19-vuotiaiden Suomen ennätystä tasan yhdellä sekunnin kymmenyksellä.

Manninen juoksi 14 vuotta sitten 19-vuotiaiden EM-hopeaa 200 metrillä. SM-finaaliin selviytyivät Räsäsen lisäksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hanna-Maari Latvala ajalla 23,88, Hangö IK:n 19-vuotias Jonna Berghem uudella ennätyksellään 24,28 sekä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Minna Laukka ajalla 24,40. Taso oli alkuerissä niin kova, että Kuopion Reippaan Maria Räsänen jäi finaalin ulkopuolelle ajalla 24,46.

Matias Linkoaho miesten 200 metrin alkuerien nopein

Miesten 200 metrin loppukilpailuun selviytyivät uuden ennätyksensä 21,99 juossut Helsingin Kisa-Veikkojen 19-vuotias Matias Linkoaho, Kankaanpään seudun Leiskun Ville Myllymäki ajalla 22,21, Turun Ville Wendelin ajalla 22,26 ja Oulun Pyrinnön Eetu Rantala ajalla 22,30.

Hämeenlinnan Tarmon Sampo Kiviharju ja ensimmäisenä päivänä 400 metrin mestaruuden voittanut Esbo IF:n Oskari Mörö juoksivat kumpikin ajan 22,42 ja olivat parhaat karsiutujat. Matkan Suomen ennätysmies Jonathan Åstrand ei osallistunut.

Söderlundille kolmas kuulamestaruus

IF Raseborgin Tomas Söderlund voitti miesten kuulantyönnön mestaruuden tuloksella 18,59. Hän saavutti kolmannen perättäisen hallimestaruutensa. Söderlundin nimissä oleva kauden kotimainen kärkitulos ja oma ennätys on 19,12.

Kuivasjärven Auran Henri Pakisjärvi pukkasi hopeaa tuloksella 17,32 ja Parkanon Urheilijoiden Hannu Jalonen pronssia uudella ennätyksellään 17,27. Yli 17 metriä työnsi myös Kankaanpään seudun Leiskun 19-vuotias Arttu Kangas.

Söderlund työnsi parhaan tuloksensa heti ensimmäisellä kierroksella. Hän astui neljä seuraavaa työntöä yli ja pukkasi viimeisellä yrityksellä 18,58. Yksi hänen yliastutuista työnnöistään kantoi yli 19 metriä.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miika Elomo teki jatkosopimuksen

18.3.2019 13:19:29