VEDONLYÖNTIBONUS: TALLETA 150€, PELAA 300€
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Keihäänheiton nuorten olympiavoittaja taas ykkönen – nyt juoksukilpailussa

10.1.2019 - 18:16:04


Jesse Väyrynen kiihdytti 60 metrin juoksun mestariksi kauden kotimaisen kärkiajalla 6,99 sekuntia Urheiluoppilaitosten hallimestaruuskilpailuissa Liikuntakeskus Pajulahdessa.

Jyväskylässä Schildtin lukiossa opiskelevan Väyrysen, 18, voittoaika on hänen ennätyksensä. Aiempi oli viime talvena juostu 7,06.

– Juoksu ei tuntunut ihan parhaalta, mutta aika yllätti. Kun läksin tavoittelemaan 7,10:n hujakoille menevää aikaa, tuohon voi olla tyytyväinen, Väyrynen sanoi.

Lokakuussa nuorten kesäolympialaisissa Buenos Airesissa keihäänheiton kultaa voittanut Topias Laine sijoittui 60 metrillä toiseksi ajalla 7,11 ja voitti 300 metrin juoksun kauden kärkiajalla 35,82. Laine käy helsinkiläistä Mäkelänrinteen lukiota.

Vasta 17-vuotias Joel Turkka tamperelaisesta Sammon keskuslukiosta juoksi myös mainiosti 7,17 ja 35,92 sijoittuen pikamatkalla kolmanneksi ja 300 metrillä toiseksi.

Miesten 60 metrin aitajuoksussa Juuso Peltola ja Chibunna Ezeabasirim juoksivat molemmat 8,11. Peltola voitti mestaruuden sekunnin tuhannesosien vertailussa. Kilpailu juostiin 99,1-senttisin aidoin.

Schildtin lukion Alisa Virtanen urakoi mestariksi 800 ja 3000 metrin juoksuissa. Molempien juoksujen voittoajat 2.15,93 ja 10.14,82 ovat alkukauden kotimaisia kärkituloksia. Virtanen, 16, paransi 3000 metrin ennätystään yli 45 sekuntia.

Sammon keskuslukion Daniel Kosonen voitti korkeushypyn ennätyksellään 211 senttimetriä. Kosonen paransi halliennätystään kuusi senttiä ja ulkorataennätystään sentin.

– Tämä oli niin sanottu kalibrointikisa. Sain vähän tuntumaa kilpailemiseen. Treeneissä on ollut aika epätasaista vauhdin kanssa, vaikka hypyt ovat olleet samaa luokkaa kuin nyt, Kosonen kertoi.

Lähde: SUL:n tiedote


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Savo Volleylla tökkii pahasti

22.1.2019 21:23:21