NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Seiväs katkesi - Saga Andersson taisteli silti EM-finaaliin

19.7.2019 - 16:18:06


Saga Andersson koki takaiskun seiväshypyn karsinnan alussa yleisurheilun 19-vuotiaiden EM-kisoissa Boråsissa. Häneltä katkesi seiväs verryttelyhypyssä. Etusormi sai rytäkässä tärskyn, mutta Andersson taivutti karsinnassa 390 ja eteni sunnuntaiseen finaaliin.

– Se oli ensimmäinen kerta minulle, kun seiväs katkesi niin, että olin sitä taivuttamassa. Etusormen tuntumaan tuli vähän turvotusta, mutta sillä pystyi hyppäämään hyvin, Andersson sanoi.

Seipään katkeaminen vaikeutti Anderssonin karsintaa myös sikäli, että hän menetti seipään, joka olisi ollut tarpeen 405:n ylitykseen.

– Nyt jouduin käyttämään liian jäykkää seivästä, mutta toisaalta nyt ei sitten tarvitse miettiä mitä seivästä finaalissa käyttää, Andersson totesi.

Anderssonin 405:n yrityksistä kolmas nousi korkealle, mutta ylitys jäi tekemättä. Karsinnassa hän oli 12:s. Karsinnan voitti venäläinen Aksana Gataullina, joka ylitti karsintarajan 415.

– Ihan hyvillä fiiliksillä lähden finaaliin, Andersson sanoi.

Kiia Jullenmaa ja Minttu Koskiaho olivat karsinnassa 19. sijalla. Kumpikin ylitti 370, mutta 390:n ylityksessä he eivät onnistuneet.

– Hieno kokemus tämä on ollut, mutta harmittaa, kun 390 olisi riittänyt finaaliin. Minulta ensimmäinen 390:n yritys meni läpi, toisessa irtosi ote ja kolmas oli ihan ok, mutta ei ihan onnistunut, Jullenmaa kertaili.

– Minulla kahdessa ensimmäisessä yrityksessä 390:stä ponnistus meni alle ja kolmannessa seiväs meni läpi. Harmittaa, ettei 390 mennyt. Kisaan valmistautuminen meni hyvin, Koskiaho sanoi.

Helanderin tavoitteena on juosta alle 9 minuutin

Eemil Helander eteni sunnuntaiseen 3000 metrin esteiden EM-finaaliin alkueristä ajalla 9.08,46. Hän oli vahvalla juoksulla erässään seitsemäs ja eteni jatkoon aikavertailusta.

Helander juoksi toisessa alkuerässä, joten hänellä oli tiedossa millaista vauhtia finaaliin pitää juosta.

– Valmentajalta kuulin matkan aikana tilanteen. Tavoite oli juosta sen verran hyvä aika, että menen varmasti ajoilla jatkoon, jos en ole erässä viiden parhaan joukossa, Helander sanoi.

Helanderin erän voitti Belgian Tim Van De Velde ajalla 9.03,64. Hän on tällä kaudella juossut matkan 8.33,80 ja on kisan suosikki. Helander juoksi tuulisessa säässä lähelle ennätystään 9.08,22.

– Alkumatka meni hyvin, mutta lopussa oli vaikeampia hetkiä. Olen hyvässä kunnossa. Finaalissa pitäisi pystyä alle yhdeksän minuutin. Tuohon juoksuun loppuun pitää vaan saada vielä jotakin, Helander sanoi.

Naisten 100 metrin aidoissa Saara Keskitalo oli alkuerien jaetulla 10. sijalla ajalla 13,88, jonka hän pinkoi 2,3 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen.

Erässään Keskitalo oli täpärästi kolmas hävittyään suoraan finaalipaikkaan riittäneen kakkospaikan vain kahdella sadasosalla. Aikavertailusta finaaliin vaadittiin 13,85. Alkuerien nopein oli Puolan Pia Skrzyszowska ajalla 13,44.

Mattila finaaliin: Nyt rupeaa löytymään varmuutta

Arttu Mattila ponnisti korkeushypyn karsinnassa kolme hyppyä ja meni finaaliin 209:n ylityksellä. Se kuten kaksi edellistä korkeutta meni ensiyrittämällä.

– Nyt rupeaa löytymään varmuutta. Tekniikka pysyy kasassa ja pystyn tulemaan vauhdin oikein, Mattila kertaili.

Mattila on kesän kuluessa ylittänyt 210. Nyt hyppääjän mukaan alkukesän takut vauhdin kanssa näyttävät olevan ohi, joten finaalissa on toiveissa kaataa oma ennätys 216.

– Nyt se voisi olla mahdollista. Hypyt tuntuivat siltä, että palaset alkavat loksahdella kohdalleen, ja kun jalat ovat niin sanotusti auki, se tuo hyvin, ja saan ponnistuksessa kehon nousemaan. Se menee pumppaamiseksi, jos jalat eivät toimi, Mattila viittasi alkukesän hyppyihin.

Daniel Kosonen oli karsinnassa 205:n ylityksellä viidestoista. Finaaliin vaadittiin 209. Kososen mukaan 209:n ylitys kaatui tekniikan takkuihin.

– Tekniikassa on ongelmia, lähinnä vauhdin muoto ja kaarrejuoksu. Lähden yläkropalla ohjaamaan hyppyä liian aikaisin rimalle, enkä anna sen nousta kunnolla. Tekisi jo mieli treenaamaan. Tätä kun ei lyhyessä ajassa korjata, Kosonen harmitteli.

Finaalissa on mukana 14 hyppääjä, jotka kaikki ylittivät karsinnassa 209.

Stylman ei säästellyt

Kalle Stylman ei säästellyt 400 metrin aitojen alkuerissä. Hän aloitti myötätuulen tukemana sen verran lujaa, että vastatuulessa etusuoralla kului enemmän aikaa kuin hän toivoi. Hän oli erässään kuudes ajalla 54,19. Aikavertailusta jatkoon vaadittiin 52,98.

– Ajattelin, että tänne asti en lähde mitään omaa hyvää juoksua tekemään. Finaaliin vaadittiin kuitenkin oma ennätys, Stylman sanoi. Hänen ennätyksensä on 53,13.

– Harmittaa tuollainen aika, mutta jos loppukesästä saisi Suomessa hyvän juoksun hyvässä säässä ja 53 sekuntia rikki.

Lähde: SUL:n tiedote


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

Real Madrid koki ison pettymyksen

24.8.2019 23:58:21