Mainos: 25 ILMAISKIERROSTA TILINAVAUKSELLA
Mainos: Katso tästä NHL:n, KHL:n, La Ligan, Serie A:n ja Bundesliigan matseja!

Alisa Vainio palasi voittajana kahden vuoden kilpailutauolta!

9.10.2021 - 17:00:00


23-vuotias maratoonari Alisa Vainio palasi kilparadoille yli kahden vuoden tauon jälkeen. Vainio voitti Vantaalla puolimaratonin ajalla 1.16.33.

Vainion edellinen kilpailusuoritus oli toissavuoden syyskuulta 2019 Dohan MM-kilpailuista, missä hän sijoittui maratonilla 26:nneksi. Sen jälkeen hän on kärsinyt pitkään terveysongelmista.

Vantaalla olo oli tyyni ja huojentunut. Kärsivällinen kuntoutus on johtanut hyvään tulokseen. Voittoaika oli Suomen vuositilaston kolmanneksi paras Nina Chydeniuksen ja Suvi Miettisen jälkeen.

– Ihan hyvältä tuntui. Siinä oli aika hyvä porukka juoksijoita ja kiva oli juosta. Reitti on melko nopea, Vainio iloisena arvioi SUL:n tiedotteessa.

– Seuraavaksi aion tasaisesti käydä kilpailuissa ja treenata hyvin ja sitä kautta saada lisää kuntoa ja itseluottamusta.

Vainio alitti olympiakisojen tulosrajan jo 17-vuotiaana kuusi vuotta sitten, muttei ali-ikäisenä voinut tuolloin tulla valituksi Rion olympiamaratonille. Ensi vuonna hänellä olisi tilaisuus juosta Münchenin EM-kilpailuissa.

Turun Urheiluliiton Aino Niemi ja Mikkelin Kilpa-Veikkojen Taru Häyrinen olivat Vantaalla naisten sarjan toinen ja kolmas ajoin 1.17.32 ja 1.17.56.

Hyvävauhtisessa kilpailussa viime vuoden SM-nelonen Niemi ja tämän vuoden SM-viitonen Häyrinen paransivat molemmat ennätyksiään lähes kaksi minuuttia.

Seija Nurmi Kerkkoon Urheilijoista paransi 65-vuotiaiden naisten puolimaratonin Suomen ennätystä tänä vuonna jo toistamiseen. Uusi tämän ikäluokan SE kirjataan 1.36.20.

Seuraton Kristian Lindroos voitti miesten maratonin

Miesten puolimaratonin voitti Esbo IF:n Oscar Holmström, joka paransi ennätyksensä alle 1 tunnin 10 minuutin ajallaan 1.09.07.

Ilman valmentajaa urheiluseurojen ulkopuolella harjoitteleva helsinkiläinen Kristian Lindroos voitti ylivoimaisesti miesten täysmaratonin ajalla 2.28.42. Tulos on Suomen vuositilaston kahdeksanneksi paras.

Edellistä kaksi vuotta vanhaa ennätystään Lindroos paransi lähes 20 minuuttia!

– Kaikki meni suunnitelmien mukaan, Lindroos totesi hyvävoimaisena heti maaliintulon jälkeen.

– Reilu viistuhatta kilsaa on reeniä tänä vuonna takana. Tulevaisuudessa kovempaa mennään. Katotaan kuin kovaa pääsee, ei oo mitään ylärajaa, lausui Lindroos.

Naisten maratonin voittaja Henna Vanhanen Pudasjärven Urheilijoista toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja alitti 43-vuotiaana ensi kerran kolme tuntia. Vanhasen voittoaika oli 2.58.45.

Lauantain toiseksi nopeimmat suomalaisajat juoksivat Tukholman maratonin miesten sarjassa Joensuun Katajan Simo-Pekka Fincke (2.37.06) ja naisten sarjassa IF Nykarlebynejdenin Veronica Kengo (3.01.53).

Miesten ja naisten sarjat Tukholmassa voittivat etiopialaiset Fikadu Teferi ja Atalel Anmut ajoin 2.12.24 ja 2.29.03.

Lähde: SUL:n tiedote.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
Mainos: NAPPAA 25 ILMAISKIERROSTA
Mainos: Katso täältä NHL:n, KHL:n, La Ligan, Serie A:n ja Bundesliigan matseja!