VEDONLYÖNTIBONUS: TALLETA 150€, PELAA 300€
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Mikko Korhosella vaikea päivä - vahva loppukiri antoi toivoa

11.1.2018 - 18:20:42


Mikko Korhonen teki golfin Euroopan kiertueen SA Open -kilpailun ensimmäisellä kierroksella torstaina tuloksen 74 (+2). Hän jakaa 155 kisaan startanneen pelaajan joukossa sijaa 98, kun kierros on vielä muutaman pelaajan osalta kesken.

Korhonen teki vuoden 2018 ensimmäisellä kilpailukierroksellaan kolme birdietä ja kolme bogia, mutta joutui taipumaan kentän 1. reiällä (Korhosen 10.) tuplabogiin. Birdieistä kaksi syntyi kierroksen kahdelle viimeiselle reiälle.

”Vuosi käynnistetiin aika heikolla pelillä. Pelituntuma oli aika hakusessa, mutta se ei varsinaisesti yllättänyt. Mikään osa-alue ei ollut oikein valmiina. Löin huonoja kontakteja ja välillä aika vinoja lyöntejä. Lähipelikin oli syvältä, mutta puttaaminen sentään ihan kelvollista”, Korhonen kommentoi.

”Tämä oli huono rundi, mutta ainoa tie on parempaan päin. Oli siellä hyviäkin lyöntejä seassa ja hyvä lopetus oli tärkeä, joten huomenna vaan uusiksi”, hän päätti.

Kisan kärkipaikkaa jakavat kotiyleisön iloksi Branden Grace ja Yhdysvaltojen Chase Koepka tuloksella 65 (-7). Grace teki avauspäivänä peräti kolme eaglea (reikätulos kaksi alle parin).

Kilpailun toinen suomalainen Tapio Pulkkanen on tuloksella par sijalla 60. Kilpailun karsintaraja on asettumassa välille -1–par, joten perjantaina molemmilla suomalaisilla on pienellä venymisellä hyvä mahdollisuus yltää mukaan jatkokierrokselle palkintoarvoltaan miljoonan euron kilpailussa Johannesburgissa.

Lähde: Tiedote


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

NHL, sunnuntain tulokset

15.10.2018 07:02:15