COOLBETIN JOULUKALENTERISSA UUSI TARJOUS JOKA PÄIVÄ. KATSO JA HYÖDYNNÄ!.
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Olympiakävijä Tapio Nirkon ura päättyy tähän kauteen

8.11.2019 - 14:41:02


Finnjolla-purjehtija Tapio Nirkko päättää kilpauransa tähän kauteen, tiedottaa Suomen Purjehdus- ja Veneilyliitto.

Nirkko sanoo, että päätös johtui palon loppumisesta.

- Kun huomasin, että draivi kehittyä ja halu sitoutua huipulle tähtäävään valmentautumiseen oli hiipunut, oli päätös tavallaan selvä. Kun tekemisen merkityksellisyys katoaa, reagointikyky haasteisiin myös heikkenee ja homman mielekkyys katoaa. Ei sitä kieltää voi, etteivätkö isot matkustusvuorokaudet ja taloudellinen puoli olisivat olleet vaikuttamassa perheellisen ihmisen päätökseen, Nirkko sanoo SPV:n tiedotteessa.

Nirkko pääsi urallaan kolme kertaa olympialaisiin, joista paras sijoitus oli kymmenes. 35-vuotias mies kisasi ensimmäisen kerran aikuisten arvokisoissa vuonna 2002, ja hän voitti EM-hopeaa vuonna 2009.

- Olen ollut onnekas, kun olen päässyt pistämään kaiken likoon urheilun puolesta. Ympärilläni on ollut mahtavia ammattilaisia ja pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Hyvä reissu tämä on ollut, ja päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus kaikista kohtaamisista ja kokemuksista reilun 15 vuoden aikana, Nirkko päätti.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!