NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Mikko Korhonen avaa kautensa - "Jos pari majoria pääsisi pelaamaan"

15.1.2020 - 09:15:08


Mikko Korhonen on valmistautunut uransa yhdeksänteen kauteen golfin Euroopan kiertueella harjoitusleirillä Dubaissa. Sinne hän palaa kilpailemaan ensi viikolla, mutta kuluvalla viikolla hän pelaa kauden 2020 ensimmäisen kilpailunsa Abu Dhabissa.

Haaste on heti kova, sillä Abu Dhabi Championship on palkintoarvoltaan seitsemän miljoonan dollarin arvoinen Rolex Seriesiin kuuluva koitos, johon osallistuu pääosa kiertueen parhaimmistosta.

Dubain treenileirillä olivat paikalla Korhosen lisäksi Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Roope Kakko, jotka kaikki ovat mukana myös Abu Dhabi Championshipissä. Kakko sai paikan kisaan karsinnan kautta.

- Leiri oli ihan onnistunut. Keskityimme harjoittelussa lähinnä ihan perusjuttuihin. Tavoite oli ottaakin aika rauhassa, eikä lähteä ylitreenaamaan heti, kun alla on kuitenkin kuutisen viikkoa kisataukoa. Siinä saa paikat helposti aika kipeiksi, hyvin onnistui sekin, paikat eivät ole hellinä, Korhonen kertoi.

Korhonen on pelannut Abu Dhabin ET-kisan useasti ja paras sijoitus on 2018 vuoden 22. sija.

- Hyvä kisa heti alkuun ja hyvällä mielellä palaan kehiin. Odotuksia ei tietenkään tässä vaiheessa juuri ole, kokonaisuus ja hyvä asenne ovat pääasia.

Suomen ykköspelaaja sijoittui kahdella viime kaudella Euroopan kiertueen pistelistalla 50 parhaan joukkoon voitettuaan molemmilla kausilla yhden kilpailun. Sinne hän tähtää myös alkavalla kaudella. Vahva alkukausi avaisi paikkoja major-kilpailuihin ja kirsikkana kakun päällä odottaa Tokion olympiaturnaus elokuussa.

- Ehkä ne majorit ovat sellainen tavoite tälle kaudelle, jos pari pääsisi pelaamaan. Ja kauden lopuksi olisi hyvä saada maailmanlistasijoitus sinne sadan kohdille, mielellään vähän alle. Sillä pääsisi helpommin mukaan majoreihin taas seuraavalla kaudella, Korhonen pohti.

Lähde: Tiedote


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
NAPPAA 10 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!