Calgary Flames vahvisti asemiaan NHL:n läntisen konferenssin kärkipaikalla voitettuaan keskiviikon kotiottelussaan Colorado Avalanchen 5-3. Viimeisestä kahdeksasta ottelustaan Flames on voittanut kuusi.

Avalanche laukoi paljon enemmän, mutta Flames viimeisteli paikoistaan tehokkaasti.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Ottelun voittomaali oli todellinen ”Hannu Hanhen kultamuna”. Mark Giordanon laukaus ohjautui Michael Frolikista häkkiin ja Flames johti 4-2. Mikko Rantasen viimeisen minuutin kavennusmaali ei Avalanchelle enää riittänyt.

– Se ei ollut kaunis maali, mutta kaikki lasketaan ja sehän oli meille tietysti arvokas maali, naurahti Frolik Flamesin pukuhuoneessa.

Frolik totesi Flamesin pärjäävän, koska onnistujia löytyy laajalla rintamalla ja joukkueen kemia on kohdillaan. Hän antaa silti erityistunnustuksen ykkösketjulle, jossa ovat pelanneet Sean Monahan, Johnny Gaudreau ja Elias Lindholm.

– Ykkösketjumme on aika kuuma ja he ovat viime peleissä onnistuneet hyvin. Pystyvät hyvin paineistamaan hyökkäysalueella ja luomaan maalipaikkoja, Frolik sanoi.

Viime kauden kaudella vielä Carolina Hurricanesia valmentanut Flames-valmentaja Bill Peters antoi keskiviikon voiton tekijöistä yksinkertaisen analyysin.

– Teimme maaleja paikoistamme ja alivoimapelimme oli aika hyvää, kuten maalivahtipelimmekin.

Peters painotti, että yksittäiset onnistumiset olivat ratkaisevia.

– Avalanche oli nopeampi joukkue ja laukoi paljon enemmän, mutta kestimme heidän paineessaan. Ylivoimamaalimme oli tämän pelin kannalta ratkaiseva, kuten Frolikin maalikin.

Peters kehui myös tshekkimaalivahtiaan David Rittichia.

– Hän oli erittäin hyvä. Otti isoja pelastuksia. Kaikki kunnia hänelle tästä illasta.

Flamesilla oli joulukuussa heikompi jakso. Petersin mukaan ongelmakohtia on korjattu, mutta työtä on vielä paljon edessä.

– Tiesimme, että meidän pitäisi parantaa, eikä siihen ollut selityksiä. Piti luoda tehokkaammin hyökkäyspeliä ja saada enemmän laukauksia maalia kohti. Kaverit ovat olleet sen suhteen realistisia ja työstämme asiaa koko ajan.

Teksti: Otto Palojärvi, Calgary

LUE MYÖS: Näkökulma: Itävallan kehitystarina viemässä yllättäjän puolivälieriin (LeijonaUutiset.fi)